Skotlannin valmentaja puhisi tuomariston päätöksestä: ”Tarvitsen vastauksen”
Skotlannin päävalmentaja Steve Clarke haluaisi kuulla tuomaristolta selityksen, miksi hänen joukkueelleen ei vihelletty pilkkua sunnuntaina Unkaria vastaan.
Clarken ryhmä hävisi Unkarille miesten EM-kisojen viimeisessä lohkopelissään 0-1 ja menetti mahdollisuutensa päästä parhaiden lohkokolmosten joukossa jatkoon.
Skotteja jäi ärsyttämään 79. minuutilla sattunut tilanne, jossa Stuart Armstrong eteni pallon kanssa rangaistusalueelle ja kaatui kontaktissa Unkarin Willi Orbánin kanssa.
Erotuomari Facundo Tello ei kuitenkaan viheltänyt pilliinsä, eikä videotuomari Alejandro Hernández nähnyt syytä puuttua peliin.
– Pelin suurin asia oli pilkkutilanne. Miksei sitä annettu? Tarvitsen vastauksen. Minun on tiedettävä, miksi sitä rangaistuspotkua ei annettu, sanoi Clarke BBC:n mukaan.
– En ymmärrä, miten VAR voi katsoa sitä ja sanoa, ettei se ole rangaistuspotku. Minulla on siitä sanottavaa, mutta pidän rahoistani, sanoi skottivalmentaja viitaten mahdolliseen rangaistukseensa.
Peli vieläpä päättyi Skotlannin kannalta todella katkeralla tavalla, sillä Unkari iski voittomaalinsa lisäajan 10. minuutilla vastahyökkäyksestä.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista