Emiliano Martínez nousi jälleen Argentiinan sankariksi – torjui kaksi rangaistuspotkua
Copa América on edennyt pudotuspelivaiheeseen.
Argentiina ja Ecuador kohtasivat toisensa varhain perjantaiaamuna pelatussa puolivälieräottelussa. Varsinainen peliaika päättyi lopulta 1-1-tasapeliin, ja Argentiina eteni rangaistuspotkuilla välieriin.
Argentiina oli jo matkalla välieriin, sillä se johti ottelua vielä lisäajalla. Lisandro Martínez oli vienyt Argentiinan johtoon avausjaksolla. Ecuador nousi kuitenkin lisäajalla tasoihin. Kevin Rodríguez puski pallon komeasti ohi Argentiinan maalia vartioineen Emi Martínezin.
Copa Américassa ei pelata jatko-otteluita, vaan peli etenee tasatuloksessa välittömästi rangaistuspotkukilpailuun. Martínez nousi tuttuun tapaan Argentiinan sankariksi torjuttuaan kaksi rangaistuspotkua.
Argentiinan kapteeni Leo Messi epäonnistui yrityksessään chipattuaan pallon ylärimaan.
Puolivälierät jatkuvat varhain lauantaiaamuna, kun Venezuela ja Kanada ottavat mittaa toisistaan. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä luvassa on loput kaksi puolivälieräottelua. Kolumbia kohtaa Panaman ja Brasilia Uruguayn.
LUE MYÖS
- Huuhkajissa tapahtui muutos – Joel Pohjanpalo: ”On siitä etua”
- Vesa Vasarasta kiinnostunut skottiseura palkkasi uuden päävalmentajan
- Cristiano Ronaldolla on mielessään historiallinen rajapyykki: ”Aion saavuttaa sen”
- Haastattelu: Otto Ruoppi taistelee peliajasta Bundesliigassa
- Kansojen liiga alkaa tänään! Tässä ovat kaikki lohkot
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Harry Kane: Erikoinen ehdotus
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”