”Puhu nyt!” – Teinisensaatio Lamine Yamal pääsi kuittailemaan ranskalaispelaajalle
Espanjan laitahyökkääjä Lamine Yamal on ollut yksi miesten EM-kisojen selkeistä valopilkuista.
Yamalilla tulee lauantaina mittariin vasta 17 vuotta, mutta hän on ollut yksi turnauksen parhaista ja tehokkaimmista hyökkääjistä.
Tiistaina Yamalista tuli nuorin maalintekijä miesten EM-kisojen historiassa, kun hän iski Espanjan ensimmäisen osuman 2-1-voitossa Ranskaa vastaan välierässä.
Ottelun alla Ranskan keskikenttäpelaajalta Adrien Rabiot’ta kysyttiin, onko EM-välierä liian iso näyttämö Espanjan teinisensaatiolle.
– Tietysti hänen voi olla vaikea käsitellä välierän paineita isossa turnauksessa. Meidän on annettava hänelle painetta ja saatava hänet pois mukavuusalueeltaan. EM-finaaliin päästäkseen hänen on pystyttävä parempaan kuin tähän mennessä, vastasi Rabiot ESPN:n mukaan.
Ennen peliä Yamal julkaisi Instagram-tilillään kryptisen viestin, jossa luki: ”Liiku hiljaa ja puhu vasta, kun on aika sanoa shakkimatti.”
Itse välierässä nuorukainen näpäytti Rabiot’ta ensin kentällä ja sitten sen ulkopuolella. Ennen maaliaan Yamal harhautti juurikin Rabiot’n, joka joutui seuraamaan aitiopaikalta, kuinka espanjalaishyökkääjän veto painui vastustamattomasti verkkoon.
Loppuvihellyksen soitua Yamal kääntyi kohti tv-kameraa ja huusi: ”Puhu nyt, puhu nyt!”.
Pelin jälkeen Yamalilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, mitä hän tarkoitti kommenteillaan.
– No… Se henkilö, josta puhun – hän tietää kyllä, ketä tarkoitan.
– Olen vain iloinen, että pääsimme finaaliin, ja iloinen joukkueeni puolesta.
Espanja kohtaa sunnuntain EM-finaalissa Hollannin tai Englannin, jotka ovat vastakkain toisessa välierässä tänään, keskiviikkona.
LUE MYÖS
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa