HJK:lle selkäsauna Mestarien liigan karsinnoissa
HJK aloitti eurokarsintaurakkansa tiistaina.
HJK kohtasi Mestarien liigan ensimmäisen karsintakierroksen avausosassa vieraskentällä liettualaisen Panevėžysin. Ennakolta selvästi HJK:ta heikommaksi joukkueeksi arvioitu Panevėžys voitti tiistaisen ottelun tyylipuhtaasti 3-0 ja otti suuren askeleen kohti jatkopaikkaa.
Panevėžys on parhaillaan Liettuan pääsarjassa toiseksi viimeisellä sijalla, eli karsijan paikalla. 21 sarjaottelusta tuloksena on vain viisi voittoa.
Panevėžys siirtyi johtoon vartin pelin jälkeen. Boksiin juossut Ernestas Veliulis pääsi siirtämään isännät maalin edustalta johtoon. HJK:n topparit jättivät Veliulisin täysin vapaaksi.
HJK pääsi peliin paremmin mukaan avausjakson lopulla, muttei onnistunut luomaan huippupaikkoja. Luke Plangen laukaus viuhui ohi maalin hetki ennen taukoa.
HJK:n peli vaikeutui entisestään 65. minuutilla, kun Georgios Kanellopoulos rikkoi boksissa ja pallo vietiin pilkulle. Nicolás Gorobsov vei rangaistuspotkulta Panevėžysin kahden maalin etumatkalle. Vain minuuttia myöhemmin luvassa oli todellista shokkihoitoa, kun Panevėžys iski jo illan kolmannen. Noel Mbo iski maalin edustalta pallon ohi Niki Mäenpään.
Hetki Panevėžysin kolmannen maalin jälkeen isännät joutuivat vajaalle, kun Cheikhou Dieng sai toisen keltaisen kortin taklattuaan heti aiemmin vaihdosta kentälle tullutta Kevin Kouassivi-Benissania. HJK pääsi pelaamaan miesylivoimalla lisäaika mukaan luettuna noin 25 minuuttia. HJK pakotti pelin Panevėžysin boksin läheisyyteen, mutta se ei tuottanut tulosta.
HJK:n on kovan paikan edessä ensi viikon tiistaina, kun se isännöi Panevėžysiä otteluparin jälkimmäisessä osassa. Otteluparin voittaja etenee Mestarien liigan toiselle karsintakierrokselle ja häviäjä jatkaa karsintaurakkaansa Konferenssiliigan kolmannella karsintakierroksella.
HJK on edellisen kerran pudonnut Mestarien liigan ensimmäisellä karsintakierroksella kesällä 2013 hävittyään virolaiselle Nõmme Kaljulle.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Inter-vahvistuksen röyhkeä esiintulo veti sanattomaksi – voi verrata Diego Maradonaan
- Teemu Pukki muisteli uransa käännekohtaa – ”Se oli uusi alku”
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana