”Joukkueellinen lapsia” – saksalaislegendan kommentit kohauttivat Espanjassa EM-trillerin alla
Maalivahtilegenda Jens Lehmann uskoo, että Saksalla on hyvä mahdollisuus voittaa Espanjan ”kokematon” joukkue miesten EM-kisoissa.
Saksa ja Espanja ovat olleet kenties turnauksen kaksi parasta joukkuetta, ja ne kohtaavat toisensa perjantaina puolivälierässä.
61 ottelua Saksan paidassa pelannut Lehmann, 54, ennakoi ottelua Welt TV:llä ja arveli, että Espanjan kokemattomuus voi kääntyä joukkuetta vastaan.
– Olemme nähneet Espanjan hyvät tulokset lohkovaiheessa. Teknisyyden osalta he saattavat olla parempia kuin me, mutta he ovat kuitenkin pituudeltaan pieniä, ja kokemattomia.
– He ovat joukkueellinen lapsia. Heillä on todella nuoria pelaajia, heillä ei ole paljon kokemusta kansainvälisistä peleistä.
Lehmannin kommentit ovat aiheuttaa parranpärinää Espanjassa. Maan suurimman urheilulehden Marcan etusivulla luki keskiviikkona: ”Lehmann, Saksan historiallinen maalivahti – taas yksi, joka ei ota meitä vakavasti.”
Espanjan suuriin onnistujiin turnauksessa ovat lukeutuneet esimerkiksi laitahyökkääjät Nico Williams ja Lamine Yamal, joiden yhteenlaskettu ikä on vain 37 vuotta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa



