Leverkusen-pomo haukkuu Bayern Münchenin Eberlin lyttyyn – Tah’n tilanne aiheuttaa kitkaa
Bayern München ja Bayer Leverkusen ovat neuvotelleet jo useiden viikkojen ajan keskushyökkääjä Jonathan Tah’n mahdollisesta siirrosta Müncheniin. Sopimukseen saakka keskustelut eivät kuitenkaan ole edenneet.
Tilanne vaikuttaa aiheuttaneet turhautumista Leverkusenin päässä, sillä Sport Bild kertoo seuran hallituksen puheenjohtajan, Fernando Carron, avanneen vastikään sanaisen arkkunsa ja laukoneen kovaa tekstiä Bayernin urheilujohtaja Max Eberlistä.
Carro päätti ilmaista mielipiteensä Eberlistä osallistuessaan toimitusjohtaja Simon Rolfesin ja valmentaja Xabi Alonson kanssa BayArenalla tilaisuuteen, jossa paikalla oli satoja Leverkusenin fanikerhojen edustajia.
– Minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa Max Eberlistä, ei yhtikäs mitään! Carro latasi.
– Minä en neuvottelisi hänen kanssaan, Carro jatkaa.
Bayern sai tähtipelaajansa Matthijs de Ligtin ja Noussair Mazraouin myytyä, ja pidettiin selviönä, että Bayern ostaisi tässä tilanteessa Tah’n Leverkusenista joukkueensa vahvistukseksi, vaikka kirjallista sopimusta ei ollutkaan.
Nyt Bayern vaikuttaa kuitenkin perääntyvän suunnitelmasta.
– Olemme hyvin, hyvin tyytyväisiä siihen joukkueeseen, joka meillä on käytössämme. Myös Hiroki Ito palaa muutaman viikon sisällä. Meillä on muutamia pelaajia, jotka voivat pelata useilla pelipaikoilla. Olemme hyvissä asemissa! Bayernin urheilujohtaja Christoph Freund avasi tuntojaan.
Leverkusen on äimistynyt siitä, miten tilanne on kehittynyt, ja tämä selittääkin Carron julkista purkautumista.
Lue myös
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Karu tutkimustulos julki: IFK Mariehamnin pelitapa on yksi maailman ”tylsimmistä”
- Sky: Saako Huuhkajien laituri kilpailijan suoraan MM-kisoista?
- Bayern München neljän ottelun päässä historiallisesta saavutuksesta – ensimmäinen peli tänään
- TPS-vahti kuopuksena kovaan seuraan
- AC Oulu nousi takaisin sarjakärkeen – KuPS sekoili kunnolla
- Sensaatio-TPS jatkaa tappioitta Veikkausliigassa
- Ilves ei voittanut vieläkään – täysi pistepotti lipesi käsistä lopussa
- Leo Walta täräytti unelmamaalin – Valioliigan suorat nousijat selvisivät
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin

- Joel Pohjanpalo iski taas! Maalikuninkuus on käytännössä varma
- José Mourinho takaisin Real Madridiin? Portugalilaisluotsi kommentoi huhuja
- Kanadan liigassa kekseliäs tuuletus – maalintekijä kaivoi käyntikorttinsa esiin
- Mitä jos Iran voittaa MM-kisat? Näin Donald Trump vastasi