Robert Andrich odottaa ”kiukusta puhisevaa” FC Bayernia
Saksan Bundeliigassa on käsillä harvinainen ja herkullinen tilanne, sillä viime kaudella vakuuttanut Bayer Leverkusen aloittaa uuden kauden ensimmäistä kertaa puolustavana mestarina.
Joukkueen historiallisen ensimmäisen mestaruuden jälkeen ei ole nähtävissä syitä, miksi Xabi Alonson viime kaudella voittamaton joukkue ei voisi voittaa mestaruutta tällä kaudella uudelleen.
Leverkusenia seuratasolla edustava Saksan maajoukkuepelaaja Robert Andrich uskoo kuitenkin, että suurimmat paineet ensi kaudella ovat Bayern Münchenin harteilla.
Andrich suhtautuu Leverkusenin mestaruustaisteluun varsin luottavaisesti, eikä näe Leverkuseniin kohdistuvan yhtä kovia paineita, kuin mestaruusputkensa katkaisseeseen Bayern Müncheniin.
– Bayern München haluaa ja tarvitsee mestaruuden. He lähtevät kauteen vihaisena. Me olemme vain yksi monista joukkueista, jotka haluavat laittaa heille kapuloita rattaisiin, Andrich kertoo saksalaiselle Kicker-julkaisulle.
Bayernilla on takanaan ensimmäinen kausi ilman mestaruutta sitten vuoden 2012.
– He haluavat näyttää heti alusta alkaen, että tällä kaudella he ovat valokeilassa ja he pyörittävät show’ta. Saamme nähdä, miten hyvin heidän pelinsä toimii uuden valmentajan ja uusien pelaajien kanssa, Andrich pohtii.
Tulevalla kaudella Bayernin päävalmentajana aloittaa huipputason luotsaamisessa vielä melko kokematon Vincent Kompany, mutta Hiroki Itōn, Michael Olisen ja João Palhinhan siirtojen odotetaan tuovan joukkueeseen lisää laatua.
– Paperilla he ovat saaneet paljon aikaiseksi, mutta on vielä liian aikaista arvioida, millainen vaikutus sillä on, Andrich lisää.
Lue myös
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jani Honkavaaran Djurgården huippuiskussa – mukana mestaruustaistelussa?
- Suomen Cup -finaali 2026: Näin näet Inter–HJK-ottelun ilmaiseksi
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Edin Džeko lopettaa maajoukkueuransa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan
- Virallista: Leo Walta siirtyi MLS:ään
- Iso päätös – Espanjan tuore maailmanmestari lopettaa maajoukkueuransa
- MTV: Teemu Tainio palaa Veikkausliigaan – tässä on uusi osoite
- Ilvekseltä kova temppu Euroopan vertailussa – vain kymmenen seuraa edellä
- Huuhkajien valmentaja lähtee – huippupesti suurseurasta!
- Joel Pohjanpalo iski kahdesti – Palermo jatkoon Coppa Italiassa
- Huuhkajille uusi valmentaja – kova kaappaus Saksasta!
- Katso video: Saksan Cupissa ennennäkemätön tifo – sosiaalinen media aivan haltioissa
- Gonçalo Pereira jättää FC Lahden
- Expressen: Veikkausliigasta tuttu Axel Kouame siirtymässä Saudi-Arabiaan