Saksan kapteeni lopettaa maajoukkueuransa – siirtohuhut jylläävät

Barcelonan keskikenttäpelaaja İlkay Gündoğan lopettaa uransa Saksan miesten maajoukkueessa.
Gündoğan, 33, pelasi Saksan paidassa 82 ottelua ja onnistui maalinteossa 19 kertaa. Tämän kesän EM-kisoissa hän toimi maajoukkueen kapteenina, kun turnauksen isäntäjoukkue eteni puolivälieriin.
– Muutaman viikon harkinnan jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että on aika lopettaa maajoukkueurani, kertoi Gündoğan sosiaalisessa mediassa.
– Olen ylpeä 82 maaottelustani – määrästä, josta en olisi voinut uneksia, kun debytoin A-maajoukkueessa vuonna 2011.
– Ehdoton kohokohtani oli se valtava kunnia, että sain johtaa joukkuetta kapteenina kotimaan EM-kisoissa tänä kesänä!
– Mutta jo ennen turnausta tunsin tietynlaista väsymystä kehossani ja myös päässäni, mikä sai minut miettimään, eivätkä pelit seuratasolla vähene.
– Pysyn ehdottomasti maajoukkueen fanina ja toivon kovasti, että nousujohteinen trendi voi jatkua, eikä mikään estä meitä olemasta yksi mestaruushaastajista vuoden 2026 MM-kisoissa.
Viime päivinä Gündoğanin nimi on pyörinyt otsikoissa myös siirtohuhuista johtuen.
Barcelonan ja Gündoğanin sopimus on voimassa vielä kaksi vuotta, mutta seuran vaikea taloustilanne on asettanut pelaajan hankalaan asemaan.
Athleticin mukaan Barcelonan seurajohto on tiedustellut kallispalkkaiselta Gündoğanilta, olisiko tällä kiinnostusta siirtyä muualle. Pelaajan omista lähtöhaluista on liikkunut eriäviä tietoja, mutta Athleticin mukaan Gündoğan on ryhtynyt harkitsemaan vaihtoehtojaan.
Gündoğanin ex-seuran Manchester Cityn lisäksi hänen perässään on myös muita seuroja Valioliigasta sekä Turkista, Qatarista ja Saudi-Arabiasta.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS