Saksalaisasiantuntija antaa tuomionsa ensi kauden Bundesliigavoittajasta – Bayern München vai Leverkusen?

Sky-kanavan marinoitunut asiantuntija Didi Hamann avautui kanavalle tulevan kauden mestarisuosikistaan.
– Uskon, että Leverkusenin voittaminen on haastavampaa. Viime kaudella he suorastaan murskasivat liigan. Meidän täytyy kuitenkin odottaa ja katsoa, mikä Bayernin tilanne on; he ovat vahvistaneet joukkuettaan melkoisesti. Minulle Leverkusen on kuitenkin suosikki, ja uskon, että he voittavat.
Vahvistuksista huolimatta Hamann näkee Bayernin tilanteen paljon kriittisemmin.
– Heiltä vaaditaan voittoja heti ensimmäisestä päivästä alkaen! Heidän täytyy alkaa voittamaan pelejä saman tien. Alku on todella tärkeä Kompanyn kannalta. Valmentajalta vaaditaan tietynlaista rentoutta ja suvereniteettia. En tiedä, onko hänellä näitä ominaisuuksia vasta kolmen vuoden valmentajakokemuksen jälkeen. Alonsolla on luontaista karismaa, mutta Kompany on ihan eri tyyppiä.
Hamann näkee, että myös urheilujohtaja Max Eberlin tulevaisuus riippuu nyt Kompanysta.
– Max Eberlin kohtalo on nyt väistämättä sidoksissa Kompanyn menestykseen.
Hamannin mielestä oli suuri virhe päästää De Ligt menemään, vaikka Tah siirtyisikin Bayerniin Leverkusenista.
– Joukkue tarvitsee pelaajan, joka pystyy johtamaan puolustusta. De Ligt on sellainen pelaaja. Hän oli viimeisen kuuden tai kahdeksan kuukauden aikana vakain toppari joukkueessa. Hän on pelaaja, joka pystyy keskustelemaan ja tekee myös muista parempia. Upamecano, Kim ja Ito ovat aivan eri tasolla. Kukaan heistä ei ole hyvä puhumaan asioista. Eikä Tah’kaan ole sellainen, joka johtaa tai ohjaa puolustusta. Siksi olin yllättynyt. Olisin itse sanonut, että De Ligt pysyy täällä.
Lue myös
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan