Bayern-tähti jäi ilman Ballon d’Or -ehdokkuutta – seurapomo ymmällään: ”Mahdoton ymmärtää”
Ballon d’Orin voittajaehdokkaat julkaistiin keskiviikkona. Katso 30 pelaajan ehdokaslista täältä.
Monet yllättyivät, kun Bayern Münchenin ja Saksan A-maajoukkueen avainpelaaja Jamal Musiala ei päässyt voittajaehdokkaiden joukkoon.
Musiala pelasi nappikauden Bayernin paidassa. Kaikki kilpailut mukaan luettuna Musiala iski viime kaudella 12 maalia ja antoi kahdeksan maalisyöttöä. Musiala viimeisteli EM-lopputurnauksessa kolme maalia.
Bayernin urheilutoimenjohtaja Max Eberl kummasteli tilannetta saksalaismediassa.
– Olen onnellinen kaikkien ehdolla olevien pelaajien puolesta, mutta Bayernissa olemme todella yllättyneitä siitä, ettei Musiala ole mukana tällä listalla. Jamal oli yksi EM-kisojen parhaista pelaajista, valittiin turnauksen tähdistöjoukkueeseen ja oli yksi parhaista maalintekijöistä. Lisäksi Bayern eteni Mestarien liigan välieriin Musialan peliesitysten avulla. Tätä on mahdoton ymmärtää.
Ballon d’Orin voittaja julkaistaan lokakuun lopussa.
LUE MYÖS
- Ranskan liigaseura antoi potkut päävalmentajalleen – kuudesta ottelusta jäi käteen yksi pokaali
- Cristiano Ronaldon Al-Nassr kärsi rökäletappion Aasian Mestarien liigassa – nyt nettiin ilmestyi liuta videoita
- Kolumbian legenda ilmoitti – upea maajoukkueura tulee päätökseen
- ”Ukrainan Haaland” johtaa jo Hollannin liigan maalipörssiä – ikää vain 19 vuotta
- Niin katoaa mainen kunnia – Vozinha saa ryöpytystä virheistään
- Lionel Messin ex-pelikaverista Inter Miamin uusi päävalmentaja
- Entinen tähtipelaaja vaihtaa seuraa – pääsee pelaamaan lapsuuden ystävänsä kanssa
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- Neljäs peräkkäinen voitto – Jani Honkavaaran Djurgården taistelee jopa Allsvenskanin mestaruudesta
- Lamine Yamal nimesi Ballon d’Or -suosikkinsa
- Marcus Forss on nyt uudessa seurassa – penkillä Uzbekistanissa
- Jussi Nuorela nimesi kahdeksan puolustajaa avauskokoonpanoonsa – ”Meillä on selkeä hyökkääjäongelma”
- Virallista: Benjamin Källmanin valmentaja sai potkut
- TPS:stä tuttu Theodoros Tsirigotis löysi uuden seuran
- Huuhkajista tuttu hyökkääjä löysi uuden seuran – pian vastassa Cristiano Ronaldo
- Carlo Ancelotti vahvisti: Neymarin maajoukkueura ohi
- Topi Keskinen iski ensimmäisen maalinsa Tanskan pääsarjassa
- Inter nousi jaettuun sarjakärkeen Veikkausliigassa