Muistatko vielä Marokon MM-tähden? – Ura kääntyi jyrkkään laskuun: ”En tehnyt tarpeeksi töitä”
Azzedine Ounahi nousi jalkapalloilevan maailman tietoisuuteen Qatarin MM-lopputurnauksessa marras-joulukuussa 2022.
Ounahi pelasi Marokon kanssa loistavat kisat. Marokko sijoittui turnauksessa sensaatiomaisesti neljänneksi ja Ounahi lukeutui turnauksen parhaimpiin pelaajiin.
Kisojen jälkeen keskikenttäpelaaja herätti muun muassa Barcelonan ja valioliigaseurojen kiinnostuksen.
Lopulta Ounahi siirtyi Angersista Marseillen paitaan tammikuussa 2023. Ounahi ei kuitenkaan missään vaiheessa saanut itsestään parasta irti Marseillessa. Viime kausi oli suuri pettymys ja Ounahi jäi pienelle peliajalle Ranskan suurseurassa.
Marseille palkkasi Roberto De Zerbin uudeksi päävalmentajakseen tänä kesänä. Ranskalaismedian mukaan ensitöikseen De Zerbi ilmoitti Ounahille, ettei keskikenttäpelaaja kuulu hänen suunnitelmiinsa. Ounahi lähti lopulta lainalle Panathinaikosiin. Lainassa on mukana 12 miljoonan euron ostopakko.
Ounahi myönsi, ettei tehnyt tarpeeksi töitä Marseillessa.
– Kesän siirtoikkuna oli minulle todella vaikea. Kävin läpi vaikeita aikoja, mutta se on samalla auttanut minua kasvamaan henkisesti. En halua enää tehdä samoja virheitä. Olen pelaaja, joka tekee töitä sydämellään. Minun on tunnettava itseni rakastetuksi seurassa. Viime kausi oli vaikea. Kärsin loukkaantumisesta ja joistain kentän ulkopuolisista asioista, jotka vaikuttivat minuun.
– En tehnyt tarpeeksi töitä ja hyväksyn sen. Nyt minulla on uudenlainen mentaliteetti ja tarvitsin sellaisen seuran, joka auttaa minua keskittymään jalkapalloon, Ounahi totesi lehdistölle.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin