Tim Sparv kohtasi erikoisen näyn valmentajauransa alussa – Tsekin mestarin toimintatavat yllättivät: ”Heillä oli iso lakana”
HELSINKI. Tsekkiläisen valmennuskulttuurin konservatiivisuus pääsi yllättämään Tim Sparvin. Sparta Prahan edustusjoukkueen apuvalmentajaksi tänä kesänä noussut entinen Huuhkajat-kapteeni avasi paikallisten tapojen merkittäviä eroja verrattuna Suomesta ja pohjoismaista tuttuihin toimintatapoihin.
Vuonna 2022 pelaajauransa HJK:ssa päättänyt Sparv kohtasi valmennusuransa alussa Spartan akatemiajoukkueen apuluotsina erikoisia hetkiä jopa päivittäisissä perusasioissa. Esimerkiksi Spartan edustusjoukkueen harjoitukset olivat aiemmin suljettuna akatemiavalmentajien ja muiden seuran henkilökunnan jäsenten katseilta.
Sen sijaan niitä seuratakseen tarvittiin erillinen lupa.
Sparvin kanssa samoihin aikoihin Prahaan saapunut tanskalainen valmentajakaksikko Brian Priske ja Lars Friis muokkasivat vähitellen päivittäistä tekemistä seuran arjessa.
– Heillä oli kentän ympärillä sellainen iso lakana, että sinne ei voinut katsoa. Nämä tanskalaiset ottivat sitten sen lakanan pois, Sparv avasi Huuhkajien mediatilaisuudessa.
– Se oli suljettu kenttä. Siellä oli vähän sellainen meininki, että me olemme täällä kuplassa ja ketään ei saa tulla sisään.
Sparv, 37, hyppäsi suoraan peliuransa päätyttyä HJK:sta Spartan valmennusrinkiin ja aloitti taipaleensa U17-juniorijoukkueen apuluotsina kesällä 2022. Puolen vuoden jälkeen suomalainen nostettiin seuran kakkosjoukkueeseen, ja lopulta edustusjoukkueen rinkiin apuvalmentajan roolissa viime heinäkuussa.
Sopeutumista Prahassa helpotti alkuun edustusjoukkueen valmentaja Priske, joka oli hänelle tuttu jo omalta pelaajauralta. Keskikentän keskellä raatanut Sparv työskenteli tanskalaisen alaisuudessa FC Midtjyllandissa viime vuosikymmenen lopussa.
Priske ja hänen silloinen kakkosmiehensä Friis toivat saapuessaan Sparta Prahan valmennustyöhön suuria rakenteellisia muutoksia erityisesti avoimempaa keskustelukulttuuria kohti.
Priske korvasi Liverpooliin siirtyneen Arne Slotin hollantilaisessa Feyenoordissa tänä kesänä. Samalla Friis siirtyi päävalmentajan rooliin ja Sparv nousi samalla kaksinkertaisen puolustavan Tsekin mestarin edustusjoukkueen valmennusryhmään.
– Se Tsekin valmennuskulttuuri on ollut historiallisesti aika konservatiivinen. Valmentaja päättää asiat ja that’s it. Uskon Prisken ja tanskalaisten olleen hyviä esikuvia siinä, että miten asiat voidaan hoitaa, Sparv avasi.
Pohjoismaista murrosta
Kaksi vuotta tanskalaisessa komennossa ovat luoneet uudenlaisen perustan päivittäiseen tekemiseen Sparta Prahan arjessa. Nyt tietoa jaetaan yhdessä ja valmentajat seuran eri portaista tapaavat toisiaan palavereissa.
Muutokset on otettu Sparvin mukaan seuran tsekkiläisten valmentajien keskuudessa posiitivisen yllättyneesti vastaan.
– Jos puhutaan valmentajan rooleista, niin nyt meistä on useampi äänessä. Ei vain päävalmentaja. Se on myös heille vähän uutta. He sanoivatkin siitä viime kaudella, että ihan kuin meillä olisi nyt kaksi päävalmentajaa.
Kaikista rakenteellisista mullistuksista huolimatta slaavilaisen kulttuurin tietyt jäänteet menneisyydestä ovat edelleen näkyvissä Spartan arjessa. Sparvin mukaan tämä näkyy erityisesti eri sarjaportaiden valmentajien keskinäisessä kommunikoinnissa arkuutena.
– Edelleen on sellainen tunne, että akatemiavalmentajat vähän pelkäävät tulla kysymään ja keskustelemaan. Tätä aikaisempaa hierarkiaa on vaikea muuttaa, suomalaisvalmentaja totesi.
Sparta Praha on voittanut Tsekin mestaruuden viimeiset kaksi kautta peräkkäin. Myös Huuhkajien keskikenttäpelaajan Kaan Kairisen edustama suurseura pelaa tällä kaudella Mestarien liigan sarjavaiheessa.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia