Simon Skrabb löysi uuden työnantajan
Simon Skrabb siirtyy Kreikan pääsarjaan.
Kreikkalaisseura Volos tiedotti maanantaina tehneensä sopimuksen Skrabbin kanssa.
Skrabbin kerrottiin päässeen seuran kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta jo marras-joulukuun vaihteessa.
Skrabb, 29, siirtyy Volosin paitaan vapaana agenttina, sillä hänen sopimuksensa ruotsalaisen Kalmarin kanssa päättyi viime kauden jälkeen.
14 ottelua Huuhkajissa pelannut Skrabb pelasi henkilökohtaisella tasolla kolme nappikautta Kalmarissa, vaikka joukkue putosikin viime kauden päätteeksi Allsvenskanista Superettaniin.
Parhaalla kaudella 30 Allsvenskan-otteluun syntyi komeat yhdeksän maalia ja kahdeksan maalisyöttöä.
Volos kohtaa sunnuntaina AEK:n. Volos taistelee sarjan häntäpäässä, sillä 16 ottelusta tuloksena on vain 17 pistettä ja sarjataulukon neljänneksi viimeinen sija.
LUE MYÖS
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”