Joshua Kimmichin sopimus päättymässä – Oliver Kahn antoi ohjeen Bayern Münchenille: ”Jos hän ei tee päätöstä ajoissa…”
Joshua Kimmichin sopimus Bayern Münchenin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolet ovat neuvotelleet pitkään jatkosopimuksesta, mutta yhteisymmärrystä ei ole edelleenkään syntynyt.
Kimmichin Bayern-sopimus päättyy kesällä, joten hän saa parhaillaan neuvotella muiden seurojen kanssa sopimuksesta.
Kimmich, 29, on pelannut Bayernissa vajaan kymmenen vuoden ajan. Kimmich kuuluu joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin ja Bayern haluaisi hänen jatkavan seurassa. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä sopimustilanteensa vuoksi Kimmich voi vaatia hyvin merkittävää palkankorotusta.
Bayern-legenda Oliver Kahn muistutti Bildin haastattelussa, että seuran pitäisi asettaa kova kovaa vastaan.
– Jos Kimmich ei tee päätöstä ajoissa, on Bayernin oltava valmis näyttämään jossain vaiheessa voimansa ja asettamaan Kimmichille takarajan. Siirtokorvaus mukaan luettuna uuden yhtä hyvän pelaajan hankkiminen voi olla kalliimpaa kuin tehdä jatkosopimus Kimmichin kaltaisen huippulaadukkaan pelaajan kanssa, mutta kaikkien osapuolten on tiedettävä se, ettei yksikään pelaaja ole korvaamaton. Ei edes Kimmich, Kahn sanoi.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Robert Taylorin MLS-kausi päättyi pettymykseen
- Leo Walta taistelee päätöskierroksella Allsvenskanin maalikuninkuudesta
- Virallista: Jukka Raitala lopettaa pelaajauransa
- Rasmus Schüller jättämässä Djurgårdenin: ”Hyvin mahdollista”
- Näin valmentaja kommentoi La Ligassa debytoineen Lucas Bergströmin peliesitystä
- Tällä hinnalla Huuhkajat saisi nyt ystävyysottelun Argentiinaa vastaan
- Cristiano Ronaldon poika kiipeää kohti huippua – taas maali maajoukkueessa
- Kohahduttava väite: Lionel Messi pyysi siirtoa, mutta ei saanut sitä mitä haki
- Tähänkö se ratkesi? KuPS tarrasi kaksin käsin kiinni Veikkausliigan mestaruuspatsaaseen
- Mullistiko Neymar vapaapotkujen tulevaisuuden?
- Mullistiko Neymar vapaapotkujen tulevaisuuden?
- Tällä hinnalla Huuhkajat saisi nyt ystävyysottelun Argentiinaa vastaan
- Barcelona saanut merkittävän tarjouksen Robert Lewandowskista
- Kohahduttava väite: Lionel Messi pyysi siirtoa, mutta ei saanut sitä mitä haki
- Cristiano Ronaldon poika kiipeää kohti huippua – taas maali maajoukkueessa
- Arsenal-legendalle kenkää päävalmentajan paikalta
- Yllätystappio! Nouseeko Lionel Messin ja Inter Miamin tie pystyyn jälleen jo ensimmäisellä kierroksella?
- Toni Koskelan Kalmar nousee Ruotsin Allsvenskaniin
- Näin valmentaja kommentoi La Ligassa debytoineen Lucas Bergströmin peliesitystä
- Tähänkö se ratkesi? KuPS tarrasi kaksin käsin kiinni Veikkausliigan mestaruuspatsaaseen