Roman Eremenko sai yllättävän puhelun suomalaisvalmentajalta – ulkomaan unelma heräsi vielä kerran eloon: ”Hän oli lähellä kyynelehtiä”
Roman Eremenko saattaa saada uuden mahdollisuuden ulkomaan siirtoon. Scottish Sun uutisoi keskikenttäpelaajan harjoitelleen St. Johnstonen mukana Simo Valakarin alaisuudessa.
Eremenko, 37, on pelannut viimeiset kaudet Veikkausliigaa Hongan ja Gnistanin riveissä. Huuhkajissa 73 ottelua pelannut suomalaistähti on tällä hetkellä ilman sopimusta.
Valakari paljastaa saaneensa vinkin Eremenkosta juuri MLS-seura San Diego FC:hen siirtyneeltä pojaltaan Onnilta.
– Onni harjoitteli Romanin kanssa joulun aikaan pitääkseen itsensä kunnossa. Hän sitten soitti minulle ja paljasti Romanin olevan hyvässä kunnossa, ja että minun tulisi ottaa häneen yhteyttä, Valakari kertoi Scottish Sunille.
– Roman on saapunut muutamaksi päiväksi harjoittelemaan kanssamme. Se toimii molemmille osapuolille. Me pääsemme näkemään hänet ja hän voi tarkastella seuraamme.
– Se on paras ratkaisu ennen kuin me istumme alas ja juttelemme asioista pidemmälle.
Eremenko oli uransa huipulla ennen vuoden 2016 dopingkäryä kokaiinista, ja sitä seurannutta kahden vuoden mittaista kilpailukieltoa. Aiemmin Italian, Ukrainan ja Venäjän kentillä uraa luonut keskikenttäpelaaja on löytänyt viime vuosina uuden nousuvaihteen Veikkausliigassa.
Valakari uskoo Eremenkon ansaitsevan uuden mahdollisuuden. Yllättävä soitto sai tähtipelaajan liikuttumaan onnesta.
– Roman tuntee, ettei hän ole menneisyyden virheidensä takia pystynyt täyttämään potentiaaliaan urallaan. Kun soitin hänelle ja kysyin haluaako hän tulla tänne, hän oli lähellä kyynelehtiä. Hän ajatteli, ettei hän saisi koskaan uutta mahdollisuutta ulkomailla, suomalaisvalmentaja avasi puheluaan Eremenkolle.
– Hän pelasi Suomessa kauden ja oli erinomainen seurassaan. Olen ihaillut häntä pitkään ja seuraan totta kai kotimaista sarjaamme.
Eroaa isoveljestään
Myös Eremenkon isoveli Alexei Eremenko Jr. pelasi urallaan Skotlannissa edustettuaan Kilmarnockia. Valakari pääsi työskentelemään myös Alexein kanssa hyökkääjän viimeisinä uravuosina SJK:ssa.
Valakari näkee Eremenkossa isoveljeensä Alexeihin verrattuna yhden merkittävän eron.
– Työskentelin aiemmin hänen veljensä kanssa, ja heidät erottaa yksi positiivinen asia. Roman pelaa enemmän joukkueelle. Alexei halusi vain hyökätä ja mennä aina eteenpäin! St. Johnstonen suomalaisvalmentaja selitti.
– Roman tekee enemmän töitä joukkueelle, mitä tarvitaan tällä tasolla. Hän on ollut suurissa seuroissa ja pelannut Mestarien liigaa. Roman ei ole räiskyvä pelaaja. Hän tekee yksinkertaiset asiat todella hyvin. Hänellä on jalkapalloaivot. Se on ihan kuin hänellä olisi tietokone päänsä sisällä.
St. Johnstone on Skotlannin Valioliigassa sarjataulukossa viimeisenä 23 kierroksen jälkeen. Valakari saapui seuran päävalmentajaksi lokakuussa 2024.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Carlo Ancelotti jätti Neymarin ulos Brasilian maajoukkueesta – paljasti ehdon MM-kisoille
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan