Alan Hutton: Aston Villa pettyi Viljami Sinisalon lähtöön

Alan Hutton, 40, pelasi mittavalla urallaan vajaat 500 virallista ottelua.
Hutton kuului pitkään Skotlannin A-maajoukkueen luottopelaajiin ja edusti Aston Villaa yli 200 ottelussa. Laitapuolustaja lopetti uransa talvella 2020.
Tätä nykyä jalkapalloasiantuntijana televisiossa työskentelevä Hutton kertoi, ettei Aston Villa pitänyt liiemmin siitä, kun Huuhkajat-vahti Viljami Sinisalo siirtyi viime kesänä Celticiin. Celtic hankki Sinisalon Aston Villasta noin 1,2 miljoonalla eurolla.
– Aston Villasta on kuulunut sellaisia ääniä, että he olivat aika pettyneitä hänen lähtöönsä. Siirron voi ymmärtää Sinisalon näkökulmasta. Emi Martínez oli hänen edellään nokkimisjärjestyksessä ja Sinisalon olisi ollut vaikea saada peliaikaa, Hutton totesi Premier Sportsille.
– Sinisalo pelasi lainalla Exeterissä ja siellä hänet valittiin vuoden parhaaksi pelaajaksi. Sinisalo koki, että nyt on hänen aikansa loistaa. Uskon hänen oppivan paljon Kasper Schmeicheliltä.
Sinisalo oli Aston Villassa kirjoilla kuuden vuoden ajan, muttei päässyt debytoimaan virallisessa ottelussa.
Sinisalo, 23, debytoi viime viikonloppuna Celticin tolppien välissä pidettyään nollapelin cupin ottelussa Raith Roversia vastaan.
Schmeichel kärsi pienestä loukkaantumisesta, mutta tanskalaisvahdin odotetaan olevan pelikunnossa keskiviikkoiltana, kun Celtic isännöi Bayern Müncheniä Mestarien liigan pudotuspeleissä.
LUE MYÖS
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Ensimmäinen maa varmisti MM-kisapaikkansa – kahdeksas kerta peräkkäin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen
- Jonathan David unelmoi siirrosta Espanjaan: ”Valioliiga on nopeampi ja fyysisempi sarja, mutta…”
- Urho Nissilä teki jatkosopimuksen Unkarissa – joukkue taistelee mestaruudesta
- Bild: Manuel Neuer, 38, saattaa sittenkin palata Saksan maajoukkueeseen
- Florian Wirtzin uskotaan suostuvan Bayer Leverkusenin jatkosopimustarjoukseen – Bayern München kintereillä
- Sport Bild: Lukas Hradecky saanee uuden kilpakumppanin kesällä – Matěj Kovářin määrä poistua Bayer Leverkusenista
- Haastattelu: Aki Riihilahti haluaa pidemmän sarjakauden – ”Olosuhdekriteerejä voisi kiristää”
- Expressen: Leo Väisänen palaa Allsvenskaniin
- Joel Pohjanpalon valmentaja potku-uhan alla

- Miro Tenho ihailee Matias Siltasen poikkeuksellista ominaisuutta – tämän muutoksen Jani Honkavaara on tuonut Djurgårdeniin
- Paulo Dybalan kausi ohi – joutuu leikkaukseen