Joel Pohjanpalon rahakas yllätyssiirto enää vahvistusta vailla
Joel Pohjanpalo on palaamassa Serie B -tasolle. Siirtotoimittaja Gianluca Di Marzio uutisoi suomalaishyökkääjän siirron Veneziasta Palermoon olevan lähellä.
Pohjanpalo, 30, ei ollut enää Venezian kokoonpanossa edellisessä Serie A -ottelussa Udinesea vastaan lauantaina. Huuhkajat-tähti on Di Marzion tietojen mukaan käynyt tänään Palermon lääkärintarkastuksessa.
Pohjanpalo näkyy Di Marzion julkaisemalla videolla kävelemässä J Medical -yhtiön rakennukseen lääkärintarkastusta varten. Suomalaisesta maksettava siirtosumma olisi 4,75 miljoonan euron suuruinen.
Pohjanpalo saapui Veneziaan elokuussa 2022 Bayer Leverkusenista. Kapteenin nauhaa kantanut hyökkääjä oli viime kaudella nostamassa seuran takaisin Serie A:han nousukarsintojen voittajana.
Pohjanpalo teki tällä kaudella Serie A:ssa 20 otteluun kuusi maalia.
Palermo on Serie B:n sarjataulukossa kahdeksantena. Seura kamppailee tällä hetkellä sijoista nousukarsinnoissa.
Palermolla on matkaa suoran nousun Serie A -tasolle tuovaan kakkospaikkaan 23 pistettä.
LUE MYÖS!
- Datayritys listasi Veikkausliiga-pelaajat, jotka voisivat pärjätä Euroopan huippusarjoissa
- HJK ei pystynyt iskemään voittomaalia – Joonas Rantanen: ”Meillä oli tänään mahdollisuus saavuttaa jotain suurta”
- Teemu Pukki kommentoi SuomiFutikselle: ”Jälkikäteen hienointa on ollut …”
- Sunnuntaina todistettiin yhtä kaikkien aikojen sulamisista
- Veikkausliigan paras maalivahti saattaa vaihtaa seuraa – ”Sain kaiken, mistä olisin ikinä voinut haaveilla”
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!