Jacob Friis esitteli Huuhkajien valmennusryhmän uudet kasvot – tähän heikkouteen pyritään tarttumaan

HELSINKI. Jacob Friis aloittaa taipaleensa Huuhkajien päävalmentajana maaliskuussa MM-karsintojen vierasotteluilla Maltaa ja Liettuaa vastaan. Tanskalaisluotsi kertoi kolmesta muutoksestaan valmennusryhmään A-maajoukkueen mediatilaisuudessa keskiviikkona.
Huuhkajiin uutena nimenä liittyvä apuvalmentaja Lars Stensgaard on Friisille tuttu kasvo. Tanskan U19-maajoukkueen päävalmentajana työskentelevä Stensgaard työskenteli aiemmin Friisin kanssa seuratasolla Aalborgissa 49 ottelun verran.
Stensgaardilta löytyy myös kokemusta muun muassa Åtvidabergin, Vendsyssel FF:n ja FC Nordsjaellandin organisaatioista. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä työnsä aloittava tanskalainen tulee toimimaan Markku Kanervan tiimistä tutun Tim Sparvin kanssa Friisin apuvalmentajina.
– Minulle oli tärkeää saada toinen valmentaja ulkomailta, joka tuntee minut. Hän on ollut apuvalmentajani Aalborgissa, jossa valmensin Friis kommentoi Huuhkajien mediatilaisuudessa.
– Tim on hyvä tyyppi. Minulle oli tärkeää olla joku tiimissä, jolla on suomalaisen jalkapallon DNA hallussa. Joku joka tuntee maajoukkueen mentaliteetin ja lähestymistavan.
Friis halusi muutoksia myös erikoistilannevalmennukseen. Huuhkajille aiemmin heikkoa kohtaa yritetään paikata FC Interin pelaajatarkkailun päällikkönä toimivalla Sergio Almenaralla.
– Erikoistilannevalmentaja ei tarkoita, että nyt me teemme saman tien viisi maalia, mutta yritämme maksimoida muutokset pelataksemme hyvin ja minimoida epäonnistumisen riskit, Friis perusteli.
– Nykyaikaisessa jalkapallossa tulee paljon maaleja erikoistilanteista. Tasaiset ottelut ratkeavat toisinaan niihin. Yritämme olla tällä osa-alueella proaktiivisia ja puuttua asiaan.
Huuhkajiin on tulossa myös uusi kasvo maalivahtivalmentajaksi, jota Friis ei pysty tässä vaiheessa nimeämään julkisuuteen. Maaliskuun otteluissa pestissä tuuraa HJK:sta tuttu Ville Wallén.
Suomi aloittaa MM-karsinnat Maltan vieraana 21. päivä maaliskuuta. Vieraspeli Liettuaa vastaan on vuorossa kolme päivää myöhemmin.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Klaksvík-luotsi Magnus Powell kertoi millaista on valmentaa puoliammattilaisjoukkuetta