Joel Pohjanpalon valmentaja saa sittenkin pitää työpaikkansa: ”Hänellä on edelleen seuran luottamus”
Joel Pohjanpalo siirtyi tammikuussa Veneziasta Palermoon.
Pohjanpalo on iskenyt neljä maalia uudessa joukkueessaan, mutta Palermon vire on siitä huolimatta todella heikko. Palermo on sarjataulukossa vasta yhdeksäntenä, vaikka se lähti kauteen tavoitteenaan nousta suoraan takaisin Serie A:han.
Palermo harkitsi viime päivinä antavansa potkut päävalmentajalleen Alessio Dionisille. Lopulta seurajohto päätti pitää Dionisin joukkueen peräsimessä – ainakin toistaiseksi. Seurajohto vaatii nopeaa kurssin kääntymistä ja voittoja seuraavilla kierroksilla.
Palermon urheilujohtaja Carlo Osti otti kantaa Dionisin tilanteeseen seuran julkaisemassa haastattelussa.
– Olemme miettineet asiaa tarkasti viime päivinä ja analysoineet kaikessa rauhassa eri valmentajia, mutta lopulta seura päätti olla puuttumatta Dionisin työsuhteeseen. Hänellä on edelleen seuran luottamus. Viime päivinä hänen potkuistaan on liikkunut paljon huhuja. Monien eri valmentajien nimet on nostettu esiin, ja niistä valtaosa ei ole koskaan ollut suunnitelmissamme.
Osti myöntää, että kausi on mennyt toistaiseksi selvästi penkin alle.
– Tilanne muuttuu vain työnteolla. Olemme tietoisia siitä, että sarjakausi on mennyt huonosti, koska olemme yhdeksänsiä – ja pisteen päässä playoff-paikasta. Tavoitteemme olivat todella suuret.
– Meillä on kahdeksan peliä aikaa näyttää, ettemme ole sitä, mitä sarjataulukko näyttää, vaan ennemminkin sellainen joukkue, joka olisimme kauteen lähdettäessä halunneet olla. Tällä hetkellä minä olen ensimmäinen, jota voi kyseenalaistaa, Osti viittasi tämän kauden tuloksiin.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Mircea Lucescu on kuollut
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Hämmentävä tuomarivirhe sarja-avauksessa – Jani Honkavaaran Djurgården nappasi voiton