Luka Kuittinen näkee tämän eron Interissä vaikean kauden jälkeen – puolustajalupauksella kriteerit seuraavalle ura-askeleelle
Luka Kuittinen on kasvanut muutamassa vuodessa FC Interin luottotoppariksi. 22-vuotias puolustaja aloittaa pian neljännen liigakautensa Turussa.
Kuittinen päätyi Interiin pohjoisesta Rovaniemeltä RoPS:n organisaatiosta vuoden 2022 alussa. Pelejä sinimustissa on kertynyt nuoresta iästä huolimatta jo 85 kappaletta kaikki kilpailut mukaan lukien.
Viime kaudella Kuittinen kellotti toukokuun puolenvälin jälkeen täysiä 90 minuuttisia lähes pelistä toiseen. Vahvat esitykset palkittiin syyskuussa jatkosopimuksella kauden 2026 loppuun saakka.
Kausi 2024 oli kuitenkin Interille joukkueena vaikea. Turkulaisseura ajautui toukokuussa viiden ottelun tappioputkeen. Heikon alkukauden myötä Mestaruussarja jäi haaveeksi ja Inter päätti kautensa seitsemänteen sijaan.
Myös Eurolopputurnauksessa tie nousi pystyyn ensimmäisellä kierroksella jatkoaikatappioon Hakaa vastaan.
Haasteensa alussa toi myös uusi valmennus. Edelllisenä syksynä epäasiallisen käytöksen myötä erotetun Jarkko Wissin korvaajaksi palkattiin liigalisenssinsä menettäneestä Hongasta saapunut Vesa Vasara.
Interin valmistautuminen kauteen 2025 on ollut lupauksia herättävä, josta todisteena Liigacupin voitto rangaistupotkukilpailussa HJK:ta vastaan viime viikon lauantaina. Turkulaiset onnistuivat myös yllättämään välierässä suosikkeihin kuuluneen Ilveksen.
– Nyt kun olemme menneet vähän reilun vuoden samalla valmennuksella, se pelitapa on jo taottu selkärankaan. Se on nyt kaikille selkeämpi verrattuna viime kauden aloitukseen, Kuittinen kertoi SuomiFutikselle.
– Meillä on oikein hyvä joukkue kasassa ja ollaan menty aika kovaa koko harjoituskausi. Ainakin minulla on sellainen tunne, että kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja ovat valmiina kauden avaukseen.
Kuittinen kokee itse Vasaran pallonhallintaan nojaavan pelitavan sopineen hänen omiin vahvuuksiinsa. Toppari tuntee olevansa omimillaan erityisesti 1vs1-tilanteissa puolustaessa.
Ensimmäinen kausi Vasaran alaisuudessa kehitti Kuittista erityisesti kahdessa asiassa.
– . Fysiikka meni paljon eteenpäin ja siinen vaikutti, että pääsi pelaamaan paljon. Koen myös, että pallollinen pelaaminen meni itsellä eteenpäin, Pikkuhuuhkajien puolustaja listasi.
Inter sai pidettyä runkonsa viime kaudesta pääosin kasassa, mutta erityisesti hyökkäykseen on saatu uusia vahvistuksia. Jo syyskuussa Belgiaan siirtynyt 17-vuotias huippulahjakkuus Djoully Nzoko korvattiin Slovakiasta MSK Zilinasta saapuneella kamerunilaislaiturilla Loic Essomballa.
Yhdysvaltoihin Detroit Cityyn siirtyneen Darren Smithin tilalle värvättiin Huuhkajistakin tuttu Jasse Tuominen, joka palasi Suomeen Puolan kentiltä.
Liigacupissa suuria minuutteja keräsi myös HJK:sta tullut kymppipaikan pelaaja Johannes Yli-Kokko.
– Muutamat uudet pelaajat ovat tulleet todella hyvin sisään. Koen, että meillä on kilpailukykyinen joukkue ja pystymme haastamaan kenet tahansa. Kuittinen kommentoi.
Ei kiire ulkomaille
Kuittinen on kiinnostunut jatkamaan toistaiseksi kehittymistään Interissä. Viime vuoden jatkosopimuksen myötä paperissa on kaksi lisävuotta.
Mahdollinen seuraava askel ulkomaille kuitenkin on pyörinyt mielessä, mutta se skenaario ei ole toistaiseksi ajankohtainen.
– On ollut kiinnostusta osittain, mutta ei ole tullut sellaista oikeaa vaihtoehtoa. Sitten kun se tulee, niin sitä käsitellään mahdollisuuksien mukaan
Kuittisella on kuitenkin tietyt kriteerit seuraavalle siirrolleen Interin jälkeen.
– Haluan valmentajan pelitavan tukevan omia vahvuuksiani, ettei vain puolusteta bussissa alhaalla ja vedetä pitkää palloa. Sitten haluan seuran olevan hyvässä taloudellisessa asemassa, Inter-puolustaja luetteli.
Inter avaa Veikkausliigan kauden 2025 kotiottelulla puolustavaa Suomen mestaria KuPS:ia vastaan lauantaina huhtikuun viides päivä.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valtava shokki MM-kisoissa! Paraguay pudotti Saksan pilkuilla
- Japanin MM-kirous jatkuu – Brasilia murskasi haaveet lisäajalla
- Daily Record: Topi Keskinen saattaa siirtyä Gert Remmelin alaisuuteen
- Huuhkajien pelaaja vaihtamassa seuraa Italiassa
- Matias Siltasen markkina-arvo kolminkertaistui Transfermarktissa
- SJK:n toppari kiinnostaa Itävallassa
- Gary Lineker: Saksa ei aiheuttaisi minkäänlaisia ongelmia Ranskalle
- Suomalaispuolustajan seura vaihtamassa valmentajaa – Chelsean ex-luotsi vahva ehdokas
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- Ronald Koeman Marokko-pelistä: ”Tulee hieman liian aikaisin”
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- MM-kisojen keskellä muhii siirtopommi – Harry Kane megaluokan seuran kohteena!
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen