Erikoinen ulosajo Veikkausliigan ottelussa – mestarisuosikki Ilvekselle kauden ensimmäinen tappio

Ilves-vahti Otso Virtasen ulosajo herätti tunteita, kun mestarisuosikki kärsi kauden ensimmäisen tappionsa Veikkausliigassa. Tamperelaisseura hävisi IFK Mariehamnin vieraana 2-3-lukemin.
Virtasen peli päättyi jo neljännellä minuutilla. Ilveksen maalivahti tuli vastaan näytti törmäävän omaan joukkuetoveriin Matias Raleen palloa jahtaavan IFK:n pelaajan osuessa samassa tilanteessa Virtaseen.
Virtasen hämmästykseksi ottelun erotuomari Peiman Simani nosti punaisen kortin.
IFK Mariehamn karkasi ulosajon jälkeen avauspuoliskolla kahden maalin johtoon Sebastian Dahlströmin ja Niilo Kujasalon osumilla.
Loput ottelun maalit nähtiin toisella jaksolla. Ensin Ilves kampesi tasoihin Tatu Miettusen ja Matias Ralen maalattua viiden minuutin sisällä toisistaan.
Hetki Ralen tasoituksen maalin jälkeen kuitenkin Muhamed Olawale viimeisteli IFK Mariehamnin voittomaaliksi jääneen osuman.
Ilves on voittanut kauden ensimmäisestä neljästä ottelustaan kolme. Tamperelaiset ovat sarjataulukossa kolmantena kolme pistettä ottelun enemmän pelannutta sarjakärkeä KuPS:ia perässä.
IFK Mariehamnin sijoitus on viiden kierroksen jälkeen kuudes. Sunnuntain voitto oli seuralle kauden toinen.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Interin puolustuslinja saa kovan paluumuuttajan Hollannista
- KuPS saa tutun vieraan Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Komento FC Hakassa vaihtuu: väliaikaisvalmentaja ehti olla pestissään kaksi päivää, toimitusjohtaja hyppää apuvalmentajaksi
- Tiesitkö tätä? Surinamen varapresidentillä on hallussaan himoittu maailmanennätys – keinot olivat kyseenalaisia
- Näkökulma: Paljon parjattu jalkapallojournalismi on kulttuurimedioiden kermaa, vaikka itse sanonkin
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä
- Kirja-alan vaikuttaja: Voisimme oppia jalkapallokulttuurilta paljon, jos emme vain seuraisi sitä vierestä
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Oliver Antman puhui tulevaisuudestaan: ”Jos jotain hyvää ilmaantuu…”
- Tässä on maailman paras saari jalkapallossa
- Haastattelu: HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen kertoi miten pelaajatarkkailu on muuttunut vuosien saatossa – näin pelaajia hankitaan HJK:hon
- Lissabonissa ei aikailtu: Sporting paljasti Viktor Gyökeresin korvaajan
- Lucas Bergströmin tilanne helpottumassa – Mallorca myymässä ykkösmaalivahtinsa
- Francesco Tottin poika, 19, virallisti uransa lopettamisen
- Haastattelu: Miika Nuutinen kokee HJK:n hyökkäyspelaamisen kehittyneen
- Kirja-alan vaikuttaja: Voisimme oppia jalkapallokulttuurilta paljon, jos emme vain seuraisi sitä vierestä
- Romano: Bayer Leverkusen ja AS Monaco lähellä yhteisymmärrystä Lukas Hradeckyn siirrosta
- Näkökulma: Naisjalkapalloilun väheksyminen on inhimillistä