Uefa pamautti ison uutisen! Legendaarinen rockyhtye esiintyy Mestarien liigan finaalissa
Linkin Park esiintyy vuoden 2025 Mestarien liigan finaalissa. Maailmankuulu rockyhtye valtaa Münchenin jalkapallostadionin loppuottelun aloituspotkua edeltävässä Kick Off -showssa Münchenin jalkapallostadionilla toukokuun 31. päivänä lauantaina.
Uefa virallisti Linkin Parkin esiintymisen finaalissa Pepsin sponsoroimassa Kick Off -showssa keskiviikkona. Vuonna 1996 perustettu yhdysvaltalaisyhtye teki paluun viime vuonna julkaisten uutta musiikkia seitsemän vuotta alkuperäisen solistinsa Chester Benningtonin kuoleman jälkeen.
Linkin Park on tänä vuonna maailmankiertueella uuden From Zero -albuminsa kanssa, joka ilmestyi viime vuoden marraskuussa. Pitkän ja menestyksekkään uran luoneen rock-yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa Numb, In The End ja What I’ve Done.
Uefa kertoo tiedotteessaan Linkin Parkin rakentavan esiintymisensä sekoituksesta kunnianosoituksista vanhoista hiteistään ja uudesta musiikillisesta suuntauksestaan. Yhtye on myös nauhoittanut uuden remix-kappaleen, joka tiedotteen mukaan sekoittaa heidän ikonisia kitarariffejään Mestarien liigan äänimaailmaan.
Kappale saa ensiesiintymisensä toukokuun lopun finaalissa.
– Faneiltame saamamme energia on ollut ylitsepursuavaa uuden albumimme ja meneillään olevan kiertueemme myötä. Tämä on meille täysin uusi kokemus yhtyeenä ja tulemme innoissamme jakamaan suosikkikappaleitamme menneisyydestä ja nykyajalta tuhansille faneille yleisössä ja miljoonille ympäri maailmaa, Linkin Park kommentoi esiintymistään Uefan tiedotteessa.
– Tämän vuoden Mestarien liigan finaalin Kick Off -show lupaa uskomattoman hetken, kun yksi maailman ikonisimmista rockyhtyeistä esiintyy vain minuutteja ennen Euroopan jalkapallon suurinta ottelua, UC3:n varamarkkinointijohtaja Guy-Laurent Epstein lisäsi.
Mestarien liigan finaali käynnistyy toukokuun 31. päivänä kello 22:00. Puolivälierissä Internazionalea vastaan jatkopaikasta taistelevalla Bayern Münchenilla on edelleen mahdollisuus pelata loppuottelussa kotiyleisön edessä.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Veikkausliiga-maalivahdin lainasopimus päättyy ennenaikaisesti
- Näin käy Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan tv-oikeuksille
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Suositaanko Cristiano Ronaldon seuraa? – tähtitoppari raivostui
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Keskiviikko tuotti pienoisen pettymyksen FC Interille ja HJK:lle
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- Kommentti: Nora Heroumin paikka ei ole Mestarien liiga -lähetyksessä
- Mika Ääritalo nousi esiin Turkin sosiaalisessa mediassa – fanit ryntäsivät puolustamaan TPS-ikonia
- Tammelan stadion pääsi harvalukuiseen joukkoon
- John Guidetti uskoo Jani Honkavaaran saavan potkut kesken kauden
- Pikkuhuuhkajien pelaaja saatetaan nähdä kesän MM-kisoissa
- MM-kisoissa kokeillaan lisää uusia sääntöjä – sääntöjen rikkomisesta punainen kortti
- Valioliigajoukkue nimesi päävalmentajakseen Michael Jacksonin
- Pelaajat syyttävät saudiliigan järjestelevän mestaruutta törkeästi Cristiano Ronaldolle – nyt CR7 avasi suunsa
- Haastattelu: Urho Nissilä jäämässä ensi kaudeksi Unkariin
- Mestarien liigasta iso tieto – esitysoikeudet vaihtavat osoitetta Suomessa