KuPS hankki tasokkaan paluumuuttajan

Paulo Ricardo palaa KuPS:n paitaan. Kuopiolaisseura tiedotti brasilialaistopparin allekirjoittaneen sopimuksen loppukauden ajaksi.
Ricardo, 30, edusti KuPS:ia kausina 2021-2022. Puolustaja voitti tuolloin seurassa Suomen Cupin.
Ricardo pelasi edellisen pestinsä aikana yhteensä 51 ottelua KuPS:ssa kaikki kilpailut mukaan lukien. Toppari on edustanut Kuopion jälkeen Saudi-Arabian Al Hazemia ja Al Khaleejia, ja Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa Al Uroobaa.
KuPS sai Ricardosta aiemmin siirtokorvauksen, kun brasilialainen siirtyi Saudi-Arabiaan Al Hazemiin kaudeksi 2022-2023.
– Uskon, että Paulo pystyy osaamisellaan ja kokemuksellaan olemaan eräänlainen kokoava ja liidaava voima kentällä ja sen ulkopuolella. Hän on ulkomaalaispelaaja, joka tuntee tämän ympäristön ja pystyy auttamaan meitä myös ryhmän dynamiikan kannalta oikealla tavalla, KuPS:n päävalmentaja Jarkko Wiss kommentoi seuran tiedotteessa.
– Paulo ilmaisi jo lähtiessään haluavansa joskus palata takaisin. Jo viime syksynä paluusta alettiin käymään keskusteluja ja vihdoin löysimme molemmille osapuolille sopivan aikaikkunan. On äärimmäisen hienoa, että olemme pystyneet sitouttamaan tähän seuraan ja kaupunkiin ulkomaalaispelaajia, jotka pystyisivät taitojensa puolesta pelaamaan huomattavasti paremmissakin sarjoissa, KuPS:n Head of Recruitment & Football Operations Viki Savonen iloitsi.
KuPS johtaa Veikkausliigaa seitsemän pelatun ottelun jälkeen kuuden pisteen erolla SJK:hon. FC Inter ja Ilves ovat kuopiolaisia seitsemän pistettä perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.
LUE MYÖS!
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Italopodcast: Serie A -kausiennakko 3/5
- Ykkösliigan farmisopimuskohulle sinetti – EIF:lle ei langetettu nousukieltoa
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Adam Ståhl kummasteli Djurgården-kannattajien toivetta: ”Siinä vaiheessa olet väärässä ammatissa…”
- Di Marzio: Jesse Jorosen Palermo-sopimus sisältää option toisesta kaudesta
- AJ Marcucci sai vakavan polvivamman – joutuu leikkaukseen
- Juho Talvitie iski voittomaalin Eredivisiessä
- KuPS käänsi kärkiottelun muutamassa minuutissa – FC Inter kärsi kauden avaustappionsa
- Katso: Leo Walta iski upean maalin Allsvenskanissa
- Bayern-tähti muisti menehtynyttä ex-joukkuekaveriaan Diogo Jotaa tuuletuksellaan

- Lehti: Jesse Joronen siirtymässä Palermoon
- Onni Valakarin San Diegon voittokulku jatkuu – johtaa koko MLS:ää
- Lukas Hradecky debytoi Ranskan pääsarjassa – heti voitto