Lähde: José Riveiro sai rahakkaan valmennuspestin – pääsee mukaan seurajoukkueiden MM-turnaukseen
José Riveirosta tulee Egyptin suurseuran Al Ahlyn uusi päävalmentaja. Afrikan jalkapallon siirtojen sisäpiiritoimittaja Micky Jnr uutisoi FC Interistä ja HJK:sta tutun espanjalaisen saavan Afrikan parhaiten palkatun valmentajapestin.
Riveiron sopimus olisi kaksivuotinen optiolla lisävuodesta. Riveiro tuo mukanaan viisi uutta jäsentä valmennusryhmäänsä.
Riveiro pääsee aloittamaan Al Ahlyn peräsimessä Yhdysvalloissa kesäkuussa käynnistyvässä seurajoukkueiden MM-turnauksessa. Sopimus eteläafrikkalaisen Orlando Piratesin kanssa päättyy tuolloin.
Riveiro työskenteli HJK:n apuvalmentajana vuosina 2016-2018. Valmentaja vietti tämän jälkeen kaksi vuotta FC Interin päävalmentajana Turussa.
Riveiro voitti HJK:ssa apuvalmentajana kaksi Suomen mestaruutta. Espanjalainen on myös kolminkertainen Etelä-Afrikan mestari Orlando Piratesin peräsimestä.
Riveiron entinen seura HJK ei ole löytänyt vielä uutta päävalmentajaa Toni Korkeakunnaksen potkujen jälkeen. Miika Nuutinen luotsaa tällä hetkellä Klubia väliaikaisessa roolissa.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: HJK:sta tuttu Vicente Besuijen löysi uuden työnantajan
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
