Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
Malick Thiaw’n odotetaan vaihtavan maisemaa kesän siirtoikkunassa.
Saksalaislehti Bildin saamien tietojen mukaan Thiaw on valmis harkitsemaan poistumista AC Milanista kuluvan kauden jälkeen.
Bild kertoo Bayern Münchenin ja Bayer Leverkusenin olevan Thiaw’n kintereillä. AC Milan on asettanut topparilleen noin 25-30 miljoonan euron hintalapun.
Bildin mukaan Thiaw olisi kiinnostunut siirtymään Bayerniin, jos seura tekee hänestä tarjouksen. Bayern on keskustellut topparin edustajien kanssa, muttei ole toistaiseksi tehnyt virallista tarjousta.
Thiaw on pelannut kuluvalla kaudella mukavat 2366 minuuttia AC Milanin takalinjoilla, mutta topparin vastuu on vähentynyt selvästi viime viikkoina. Thiaw on seurannut edelliset neljä sarjaottelua penkiltä.
Suomen passin omaavan Thiaw’n sopimus AC Milanin kanssa päättyy kesällä 2027. Palloliitto on aiemmin kosiskellut Thiawia Suomen A-maajoukkueeseen, mutta ne eivät ole tuottaneet tulosta. Thiaw on pelannut kolme harjoitusottelua Saksan A-maajoukkueessa.
LUE MYÖS
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Yllätys: Tällaista roolia Zinedine Zidane kaavailee Kylian Mbappélle
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan
- Erikoiset videot leviävät: EA Sports FC 27 -pelissä yllättäviä bugeja
- Entiselle Arsenal-kapteenille ”unelmapesti”