Athletic: Ranskalaisseura kiinnostunut värväämään Paul Pogban
Ligue 1 -seura AS Monaco on kiinnostunut Paul Pogban värväämisestä, kertoo Athletic. Keskikenttäpelaaja on tällä hetkellä vapaa agentti kärsittyään dopingrangaistuksensa.
Pogba, 32, on ollut ilman seuraa marraskuusta 2024 lähtien. Juventus purki tuolloin ranskalaisen sopimuksen yhteisymmärryksessä.
Pogba pelasi edellisen kilpailullisen ottelunsa syyskuussa 2023.
Pogballe langetettu neljän vuoden mittainen kilpailukielto lievennettiin 18 kuukauteen viime vuoden lokakuussa. Keskikenttäpelaajan valitus urheilun kansainväliselle välitystuomioistuimelle (CAS:lle) hyväksyttiin tuolloin.
Pogba pääsi tämän myötä jatkamaan harjoittelua jo tammikuussa ja on ollut pelikelpoinen maaliskuusta lähtien.
Pogba ei ole pelannut ikinä ammattilaisena Ranskan Ligue 1:ssa. Keskikenttäpelaaja liittyi Manchester Unitedin akatemiaan U18-ikäisenä vuonna 2009, josta hän jatkoi matkaa Juventukseen elokuussa 2012.
Man United osti Pogban takaisin 103 miljoonalla eurolla kesällä 2016. Ranskalainen pelasi 233 kilpailullista ottelua Unitedissa ennen paluuta Juventukseen sopimuksen päättyessä kesällä 2022.
Pogba pelasi paluunsa jälkeen Juventuksessa vain yhdeksän ottelua. Hän voitti ensimmäisellä pestillään Torinossa neljä peräkkäistä Serie A:n mestaruutta.
Pogba on pelannut myös 91 ottelua Ranskan A-maajoukkueessa. Keskikentän tähti voitti maailmanmestaruuden vuonna 2018.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- KuPS ja HJK rokottivat toisiaan salamamaaleilla
- Karmiva tapaus – suurseuran stadionin uumenista löytyi ruumis
- Näin Jani Honkavaara lähtee Allsvenskan-kauden ensimmäiseen derbyyn: ”Olen saanut paljon neuvoja niiden suhteen”
- HJK:sta tuttu Georgios Kanellopoulos voitti Kreikan cupin mestaruuden
- Suora nousu karkaamassa Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermolta
- HJK:n Daniel O’Shaughnessy lopettaa uransa
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa
- Matias Siltanen kummasteli tuomarin ratkaisua: ”Puhuin hänelle tauolla ja pelin jälkeen”
- Valtataistelu AS Romassa päättyi – seuraomistajat valitsivat puolensa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista

- Paha seksiskandaali uhkaa imaista monet tähtipelaajat kitaansa
- Jättipommi! Veikkausliiga-seura nolosti ulos Suomen Cupista
- TPS iski loppuhetkillä ja jatkaa tappioitta – Ilveksen surkea alkukausi sai jatkoa