Huuhkajien Jere Uronen pettyi rooliinsa Ruotsissa: ”En pelannut niin huonosti”
HELSINKI. Penkinlämmittäjän rooli ei ollut sitä, mitä Jere Uronen odotti AIK-siirtonsa jälkeen. Huuhkajien laitapuolustaja kommentoi asemaansa SuomiFutis-sivuston haastattelussa.
Uronen, 30, siirtyi AIK:n paitaan Yhdysvalloista MLS-seura Charlotte FC:stä kaudelle 2025. TPS-kasvatti on esiintynyt Allsvenskanissa vain kahdeksassa ottelussa koko alkukauden aikana.
Uronen on jätetty AIK:n sarjaotteluissa käyttämättömäksi vaihtomieheksi peräti viisi kertaa. Penkitys alkoi kahden ensimmäisen sarjakierroksen jälkeen, jotka hän pelasi vielä avauskokoonpanossa.
Olematon rooli on yllättänyt pettyneen Urosen.
– Ei ollut tiettykään näin ajateltu tässä kohtaa (siirtohetkellä). Totta kai on paljon asioita, joita voi tehdä aina paremmin kentällä. En kuitenkaan pelannut mielestäni niin huonosti, että tähän tilanteeseen olisi joutunut. Valmentaja kuitenkin päättää ja nämä asiat ovat niitä, joihin ei voi itse vaikuttaa, Uronen harmitteli SuomiFutikselle A-maajoukkueen mediatilaisuudessa maanantaina.
Uronen teki siirtyessään AIK:n kanssa sopimuksen kauden 2026 loppuun saakka. Vasen laitapuolustaja on toistaiseksi motivoitunut taistelemaan pelipaikastaan tukholmalaisseurassa.
– Uskon aina siihen, että asiat järjestyvät tavalla tai toisella. Oli sitten kyse mistä vain työstä, jos teet joka päivä parhaasi jokaisessa asiassa, niin asiat lopulta kääntyvät niin kuin niiden on tarkoitettu menevän. Jonkinlainen palkinto odottaa sitten lopussa, Uronen totesi toiveikkaaana.
Tukholman derby miellyttävä kokemus
Uronen pääsi aistimaan Tukholman tunnelmaa toukokuun puolivälissä, kun AIK isännöi paikallisvastustajaansa Hammarbytä. Peliaikaa kiihkeässä otteluparissa kertyi vaihdosta hieman puolen tunnin verran.
Derbyn ilmapiiri ja intohimoiset kotijoukkueen kannattajat tekivät Uroseen suuren vaikutuksen. Kauden aiempi paikalliskamppailu Jani Honkavaaran valmentamaa Djurgårdenia vastaan kului Huuhkajat-pelaajan osalta kokonaan penkin puolella saman kuukauden alussa.
– Vähän ollut ikävä tuollaista vihamielistä fiilistä stadikalla. Se oli tosi kiva juttu. Ovathan nuo meidän fanimme ihan uskomattomia. He reissaavat Malmöön asti ja reissaavat kaikkialle, oli mikä viikonpäivä tahansa. Iso hatunnosto heille, Uronen kehui.
AIK pelaa seuraavan ottelunsa Ruotsin Allsvenskanissa kotona IFK Göteborgia vastaan 29.6 sunnuntaina. Seura on sarjataulukossa kolmantena 13 kierroksen jälkeen.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Palloliiton Valko-Venäjä-ratkaisu herättää kritiikkiä – kannattajat pettyivät
- Huuhkajat ei kohtaa Valko-Venäjää Suomessa
- Haastattelu: Joakim Latonen haluaa pidempiä sopimuksia Veikkausliigaan
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Suomalaisluotsin joukkue porskuttaa kärjessä – nousu häämöttää
- Thomas Müller herjaa vanhaa joukkuekaveriaan – ”Luulin että hän tykkää vain lämpimästä”
- Kulttihahmolla mahdollisuus nousta Lionel Messin ja Cristiano Ronaldon rinnalle
- Jere Uronen liekeissä Kreikassa – ex-Real Madrid maalitykki iski kaksi
- Lisäajan maali pudotti Djurgårdenin Ruotsin cupista – näin Jani Honkavaara kommentoi
- Onni Valakarille jättionnistuminen – suomalaiset huippuvireessä
- Hämmästyttävä tilanne – valmentaja määräsi pelaajat pois kentältä kesken ottelun
- Argentiinan ja Espanjan välinen Finalissima jouduttiin perumaan
- Lukas Hradecky palasi sairastuvalta – torjui heti nollapelin
- Suomalaispuolustaja debytoi La Ligassa – Ville Koski kentälle Alavésin paidassa