Katso: Timo Stavitski iski voittomaalin Allsvenskanissa
Timo Stavitskin ja Tony Miettisen edustama Mjällby pelaa upeaa kautta Allsvenskanissa.
Mjällby johtaa sensaatiomaisesti koko sarjaa ja jatkoi voittokulkuaan sunnuntaina, kun se kaatoi kotiottelussaan Siriuksen 2-1.
Stavitski, 26, pääsi kentälle tunnin pelin jälkeen ja iski kahta minuuttia myöhemmin ottelun voittomaalin. Stavitski sai pallon itselleen kulmapotkun jälkitilanteessa ja laukoi sen Mjällbyn ja Siriuksen pelaajien keskeltä maaliin.
Voitto tuli tärkeään paikkaan, sillä Mjällbyn kannoilla oleva Hammarby voitti omassa ottelussaan IFK Värnamon 3-2. Hammarby on jäänyt neljän pisteen päähän Mjällbystä.
Maali oli Stavitskille kauden ensimmäinen. Wingbackina Mjällbyssä pelaava Stavitski oli alkukauden sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta on sittemmin päässyt pelaamaan varsin suuria minuutteja.
Miettinen on kärsinyt niin ikään loukkaantumisista. Miettinen pelasi muutaman minuutin avauskierroksella maalis-huhtikuun vaihteessa, mutta on ollut siitä lähtien sivussa pelikentiltä etureisivamman vuoksi.
Mjällbyn kausi jatkuu lauantaina 9.8., kun se kohtaa vieraskentällä Malmön.
LUE MYÖS
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa