Nyt paljastuivat synkät mafiakytkökset – oikeus asetti perinteikkään italialaisseuran tiukemman valvonnan alle
Italian kolmannella sarjatasolla pelaava Crotone on asetettu vuodeksi yrityssaneeraukseen, kertoo The Guardian. Poliisin hankkima näyttö on vakuuttanut oikeusistuimen siitä, että seura on mafiajärjestö ’Ndranghetan läpitunkema.
Crotone ja ’Ndrangheta tulevat samalta Calabrian alueelta. Anton Monti esittää vuonna 2021 ilmestyneessä tietokirjassaan, että ’Ndranghetalla on todella paljon vaikutusvaltaa Etelä-Italiassa, eikä sitä vastusteta kovinkaan ärhäkkäästi.
Oikeuden tiistaina tekemä päätös tarkoittaa sitä, että Crotone saa jatkaa kilpailemista, mutta sen toiminta siirtyy tuomioistuimen määräämien viranomaisten valvonnan piiriin. Viimeksi perinteikäs seura nähtiin pääsarjassa kaudella 2020–21.
FC Crotone tiedotti tekevänsä täyttä yhteistyötä viranomaisten kanssa. Samaan hengenvetoon seura korosti, että vaikka se lepää yrityssaneeraajien leikkuupöydällä, se ei ole rikostutkinnan kohteena.
Oikeuden saaman käsityksen mukaan ’Ndranghetalla on viimeisen vuosikymmenen aikana ollut näppinsä pelissä Crotonen lipunmyynti- ja turvallisuusasioissa. Lisäksi rikollisjärjestö on määräillyt seuran johtajia. Seuraa tukemalla ja sen toimintaan puuttumalla viranomaiset yrittävät tönäistä sen takaisin ”kaidalle polulle”.
Kuuntele lisää Italian jalkapallosta:
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- KuPS-kapteeni Petteri Pennanen iski maalin suoraan kulmapotkusta: ”Nyt meni suorilta sisään”
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus

- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen