Näin Espanjan päävalmentaja kommentoi voittoa Pikkuhuuhkajista
Mika Lehkosuon Pikkuhuuhkajat koki karvaan tappion tiistai-iltana.
Espanja voitti Suomen EM-karsinnoissa lopulta 2-1. Espanja viimeisteli kummatkin maalinsa aivan ottelun loppuhetkillä.
Suomi oli pitkään kiinni sensaatiomaisessa vierasvoitossa, mutta haaveet kaatuivat lisäajalla.
Espanjan alle 21-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentaja David Gordo kehui Pikkuhuuhkajia pelin jälkeen.
– Meille oli hyvin selvää, että tästä tulisi vaikea peli. Suomi on hyvä joukkue ja heillä on hyviä pelaajia. Suomea on vaikea voittaa niin pitkään kuin heidän kunto kestää, Gordo totesi lehdistötilaisuudessa.
Gordon mukaan Espanjan ottelusuunnitelma ei onnistunut.
– Ottelusuunnitelmamme ei onnistunut haluamallamme tavalla, mutta lopulta voitimme lopun kaaoksen avulla. Vaikeimmilla hetkillä saimme tukea kannattajiltamme ja haluan osoittaa kiitokseni heille. Emme saaneet stadionille niin paljon kannattajia kuin olisimme halunneet, mutta kiitän heitä, jotka ilmaantuivat paikalle.
Gordo muistutti paikallismedialle, ettei Espanja tule suinkaan kävelemään lohkovoittoon. Espanja joutuu tekemään sen eteen täyden päivätyön.
– Voitimme suoran kilpailijamme. Voin ennustaa, että San Marinoa vastaan meidän on tehtävä asiat todella hyvin, jotta voitamme senkin pelin.
– Meillä on tosi hyvä joukkue ja menemme oikeaan suuntaan. Meidän on jatkettava työntekoa, koska kukaan meistä ei voi ajatella, että tämä lohko olisi meille helppo. Suora kisapaikka ei tule helpolla.
– Tässä maassa olemme tottuneita aliarvioimaan vastustajia, mutta näissä peleissä kukaan ei lahjoita sinulle mitään. Meidän on mentävä ottelu kerrallaan niin kuin Diego Simeone sanoo.
Pikkuhuuhkajien EM-karsintaurakka jatkuu marraskuussa, kun Lehkosuon miehistö isännöi Romaniaa ja Kosovoa Turussa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky Sports: Santeri Väänänen jättää Rosenborgin – uusi seura Saksasta
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- KuPSille niukka tappio Mestarien liigan karsinnoissa – katastrofista ei ole kyse
- Lehti: Luka Modrićin maajoukkueura lähes paketissa, seuratasolla ura jatkuu vielä
- Haastattelu: Näin Teemu Pukki kommentoi HJK:n vaikeaa kautta
- Haastattelu: HJK:n tuore hankinta Santeri Haarala jätti Ruotsin taakseen – jää kaipaamaan yhtä asiaa
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Bayern München -peluri jatkosopimukseen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Lionel Messi: ”Kipu on valtava”
- Cristiano Ronaldo tykkäsi julkaisusta, jossa Argentiinaa syytetään MM-korruptiosta
- Paolo Maldini yrittää houkutella Pep Guardiolan Italiaan
- Zlatan Ibrahimović laittoi kommentaattoriuransa pakettiin kesken lähetyksen
- Uefa asettui Fifaa vastaan – puheenjohtajalta raju temppu
- Fifa aloitti tutkinnan MM-finaalin jälkeisistä tapahtumista
- Huomasitko? Lionel Messi yritti saada Espanjan pelaajalle punaisen kortin – ”Surullista”
- Lähde: Jürgen Klopp Saksan päävalmentajaksi – tässä sopimus
- Tunteet kuumenivat: Leandro Paredes hyökkäsi espanjalaispelaajan kimppuun