Nyt on tiedossa, milloin elävä legenda palaa pelikentille

AS Monacon ranskalaistähden, Paul Pogban, paluu punavalkopaitojen keskikentälle vaikuttaa nyt olevan lähellä. Päävalmentaja Adi Hütter vahvisti tällä viikolla lehdistötilaisuudessa, että Pogba on joukkueen kokoonpanossa luultavasti sunnuntaina.
Hütter lisäsi kuitenkin, että Pogba nähtäneen kentällä vasta Angersia vastaan 18. lokakuuta.
Kun Pogba liittyi kesäkuussa Monacon riveihin, seuran toimitusjohtaja Thiago Scuro määräsi hänelle kolme kuukautta kestävän henkilökohtaisen harjoitusohjelman.

Pogba, 32, on pystynyt pelaamaan viimeisen 37 kuukauden mittaan yhteensä 213 minuuttia. Edellisen kerran hänet on nähty tositoimissa 3. syyskuuta 2023 torinolaisseura Juventuksessa. Noin viikko sen jälkeen tuli julkisuuteen tieto, että hän oli jäänyt kiinni dopingista.
Pogba on maailmanmestari vuosimallia 2018. Vaatemerkki Adidas nosti hänet vastikään samanarvoisena Lionel Messin, Toni Kroosin, Xavin, Alessandro Del Pieron, Kakán, Zinédine Zidanen ja Cafun rinnalle (ulkoinen linkki). Hän on pelannut urallaan myös Englannissa Manchester Unitedissa. Tasan kymmenen vuotta sitten kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA nimesi hänet vuoden joukkueeseen.
Lue myös:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Liettuan maajoukkue nimetty Huuhkajat-peliin – mukana Toni Koskelan luottopelaaja
- Brittifutispodcast: Miksi Valioliiga on suoraviivaistunut?
- HJK selvisi säikähdyksellä: ”Sain hyviä uutisia”
- Haastattelu: Juho Lähteenmäki, 19, valittiin ensimmäistä kertaa Huuhkajiin – ”Kutsu on tullut, mutta nyt pitää näyttää, että kuulun sinne”
- Man Unitedin ex-valmentaja: Cristiano Ronaldon suurin saavutus on vasta tulossa
- Tosielämän Ultimate Teamia: italialaisseura värväsi 82-vuotiaan Serie A -ikonin – näin siinä kävi
- Nyt on tiedossa, milloin elävä legenda palaa pelikentille
- Maalaisjärki hävisi: joukkue ulos Mestarien liigasta muodollisuuden takia
- HJK jatkoon UEFA Youth Leaguessa – seuraavaksi vastaan asettuu Turkin suurseura
- Eero Markkanen lopettaa pelaajauransa
- Ruotsin maajoukkueessa kuohuu: ”En pelaa maajoukkueessa niin pitkään kuin hän on valmentajana”
- Maalaisjärki hävisi: joukkue ulos Mestarien liigasta muodollisuuden takia
- HJK jatkoon UEFA Youth Leaguessa – seuraavaksi vastaan asettuu Turkin suurseura
- Nyt on tiedossa, milloin elävä legenda palaa pelikentille
- Päätös runtattiin läpi: legendaarinen San Siro -stadion tuhotaan
- Guardian: Uefa teki uuden päätöksen Israel-asiassa
- Jacob Friis paljasti, miksi valitsi Leo Waltan lopulta Huuhkajiin
- Eero Markkanen lopettaa pelaajauransa
- Haastattelu: FC Dritan toppari Juan Camilo Mesa kertoo, millaisen joukkueen KuPS kohtaa eurokentillä
- Tosielämän Ultimate Teamia: italialaisseura värväsi 82-vuotiaan Serie A -ikonin – näin siinä kävi