Uskomaton tarina: Helsinkiäkin pienempi maa MM-kisoihin!
Afrikan saarivaltiosta Kap Verdestä tuli maanantaina toiseksi pienin maa, joka on selviytynyt miesten MM-kilpailuihin. Kap Verden väkiluku on The Athleticin mukaan noin 525 000, kun esimerkiksi Helsingissä asuu ihmisiä lähemmäs 700 000.
Kap Verde varmisti paikkansa lopputurnauksessa voittamalla tänään Eswatinin vakuuttavasti maalein 3–0. Toiseksi lohkossa sijoittui Kamerun, joka on tähän asti ollut MM-kisojen vakikävijöitä.
Pienin lopputurnaukseen edennyt maa on edelleen Islanti. Joukkue nähtiin Venäjän kisoissa 2018. Maassa asui sinä vuonna 342 183 ihmistä.
Lue myös: Ostopelaajilla MM-kisoihin: muukalaislegioonaa muistuttava maajoukkue on lähellä historiallista turnauspaikkaa (13.10.2025)
Kap Verden menestystä selittää osaltaan se, että joukkueeseen on haalittu meren toiselta puolen pelaajia, joilla on sukujuuria saarilla. Eräskin pelaaja, Shamrock Roversin Pico Lopes, tavoitettiin verkostoitumispalvelu LinkedInin kautta (ulkoinen linkki).
Kisapaikan saavuttaneessa Kap Verden miehistössä on pelaajia muun muassa Portugalin, Turkin, Kyprosin, Israelin, Unkarin, Bulgarian, Venäjän, Irlannin, Espanjan, Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien sarjoista. Seinäjoen Jalkapallokerhossa pelaava Kelvin Pires oli myös kokoonpanossa, mutta ei pelannut lokakuun ratkaisevissa peleissä.
Jos Kap Verden ja Eswatinin välisen ottelun kohokohdat eivät näy, voit katsoa ne täällä.
Muokattu 14.10. klo 19.49: Korjattu SJK:n nimi Seinäjoen Pallokerhosta Seinäjoen Jalkapallokerhoksi.
LUE MYÖS:
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajat-vahdin päävalmentajan palli heiluu: ”Puhun tietenkin seurajohdon kanssa”
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan

- KuPS-pelaaja teki äärimmäisen harvinaisen maalin – nämä muistetaan aina
- Haastattelu: Piotr Parzyszek nauttii elämästään Kuopiossa
- Toni Koskelan Kalmar surkeassa tilanteessa – koki murskatappion kotikentällä
- Suosio lähes kuin Martalla – yliopistopelaaja vetoaa miehiin
- Käsittämätön tilanne tallentui videolle – kärry jyräsi ex-valioliigapelaajan