HELSINKI.

HJK esitteli Joonas Rantasen uutena päävalmentajanaan keskiviikkona Töölössä. 

HJK oli aiemmin tiedottanut hankkineensa Rantasen Ilveksestä. Rantanen allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen HJK:n kanssa.

Rantanen ehti valmentaa Ilvestä kahden vuoden ajan ja johdatti joukkueen kummallakin kaudella kolmen parhaan joukkoon.

Rantanen palasi tuttuun organisaatioon, sillä hän on aiemmin työskennellyt HJK:n naisten edustusjoukkueen ja HJK Klubi 04:n päävalmentajana, sekä HJK:n edustusjoukkueen apuvalmentajana.

Rantanen palaa innoissaan tuttuun seuraan.

– Olen ylpeä siitä, että saan olla HJK:n päävalmentaja. Täältä on paljon hyviä muistoja ja hienoja hetkiä. Olen saanut tehdä arjen työtä tosi osaavien ihmisten kanssa. Tiedän, että pääsen taas [työskentelemään] tosi osaavien ihmisten kanssa. Aikani HJK:ssa on ollut minulle merkityksellistä. 

– Täytyy sanoa, että vuodet muualla on tehnyt minulle hyvää niin ihmisenä kuin valmentajanakin. Koen palaavani tänne parempana valmentajana. Olen erittäin kiitollinen ajastani Tampereella ja Ilveksessä.

Rantasen siirto Ilveksestä HJK:n peräsimeen tapahtui lopulta muutamassa päivässä.

– Seurat sopivat siitä ensin ja sen jälkeen minä ja perheeni pohdimme sitä asiaa. Olen sanonut aiemminkin, että olin tyytyväinen Ilveksessä ja siellä asiat olivat todella hyvin. Siellä on prosessi käynnissä. 

– Kun tuli mahdollisuus palata minulle tärkeään seuraan, jossa on edellytykset rakentaa hyvä toimintaympäristö, niin siinä kohtaa halusin tarttua tähän, Rantanen totesi.

Rantanen avasi tarkemmin, millaista jalkapalloa hän haluaa peluuttaa HJK:ssa. 

Rantanen haluaa peluuttaa monipuolista jalkapalloa, joka auttaa HJK:ta luomaan monella tapaa uhkaa hyökkäyskolmanneksellaan.

– Haluamme olla joukkue, joka kontrolloi pelejä. Se tarkoittaa sitä, että pystymme luomaan monipuolisesti uhkaa, kaaosta ja epäjärjestystä vastustajan puolustukseen, ja sen jälkeen edetä maalintekoalueelle. Voittaa pallo nopeasti takaisin mahdollisimman syvällä. 

– On ihan selkeää, että meidän pitää pystyä tekemään puolustuksen osalta paljon voittavia pelitekoja. Se tarkoittaa sitä, miten me prässätään ja puolustetaan alaspäin, kun meidät on ohitettu. Meidän blokkipuolustuksen pitää olla kestävä. Niin kestävä, että se kestää hetket, kun siinä pitää olla. 

– Oman maalin suojelussa täytyy olla todella korkeatasoista yhteistyöpelaamista. Näistä se [pelaaminen] koostuu. 

Rantasen mielestä on fundamentaalista, että joukkueen päivittäinen arki on laadukasta, jotta joukkue sisäistää astetta nopeammin uusia pelillisiä asioita ja vaatimuksia.

– Pääsemme näihin asioihin kiinni hyvän arjen kautta. Se on kaikista tärkein asia. Kun menemme harjoittelemaan, niin tiedämme, mitä olemme menossa tekemään. Miksi ja miten menemme tekemään sen. Sen on oltava merkityksellistä joka päivä. 

– Mitä vähemmän meillä on huonoja treenipäiviä, niin sitä nopeammin menemme tätä kohti. Tiedän, ettei peli kehity suoraviivaisesti, vaan matkalla on vastoinkäymisiä ja tulee haasteita ja ongelmia, jotka meidän on ratkaistava. Se kuuluu pelillisen kehityksen prosessiin.

Rantasen mukaan HJK tarvitsee joukkueeseensa yhteistyöjalkapalloon kykeneviä pelaajia.

– Joukkueessa pitää olla pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan yhteistyöjalkapalloa. Se on selvä juttu. Tarvitsemme pelaajia, jotka luovat vauhdin kautta uhkaa. On selvää, että tarvitsemme puolustavia profiileja joukkueeseen. 

– Isoin asia on se, että meillä on joukkueessa persoonia, jotka ovat valmiita antamaan joukkueelle parhaan itsestään tietäen sen, että kun annan joukkueelle parhaani, saan siitä itsekin takaisin. Se on oleellista persoonien osalta.

HJK:n urheilujohtaja Petri Vuorinen antoi ymmärtää, että päättyneellä kaudella edustusjoukkueen valmennustiimissä työskennelleiden Miika Nuutisen ja Aleksi Lallin on määrä jatkaa seurassa, sillä molempien sopimukset ovat voimassa.

Tuukka Ikkeläjärvi

LUE MYÖS