Kuningasluokan sekoilua Afrikan mestaruuskisoissa – Uganda käytti vartissa kolmea maalivahtia
Uganda on ulkona Afrikan mestaruusturnauksesta. Se hävisi lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Nigerialle maalein 1–3.
Uganda oli jo 0–1-tappiolla, kun joukkueen aloittava maalivahti Denis Onyango, 40, loukkaantui. Elävän legendan tilalle tuli 30-vuotias Jamal Salim.
… Onyango valittiin vuonna 2018 Afrikan vuoden tähdistöjoukkueeseen. Hän oli pelaajista ainoa, jonka seurajoukkue ei ollut Euroopasta. Kaksi vuotta aiemmin IFFHS oli valinnut Onyangon myös maailman kymmenenneksi parhaaksi maalivahdiksi (ulkoinen linkki).
Salimin iltapuhde jäi kuitenkin vain Cooperin testin mittaiseksi hetkeksi, sillä hänet ajettiin ulos 12 minuuttia myöhemmin, kun hän pelasi palloa käsillään rangaistusalueen ulkopuolella.
Uganda joutui näin ottamaan tunnin kohdalla kentälle jo toisen varamaalivahtinsa Nafian Alionzin.
Alionzi ennätti olla kentällä kahdeksan minuuttia, kun Raphael Onyedika oli jo iskenyt Nigerialle kaksi lisäosumaa. Tilastopalvelu Flashscoren mukaan Alionzi päästi ottelussa lopulta 1,36 maalia enemmän kuin hänen olisi pitänyt suhteessa Nigerian saamien maalipaikkojen laatuun (linkki).
Turnauksen jokaisessa ottelussa maalin makuun päässyt Uganda sai vajaamiehisenäkin vielä pientä lohtua, kun Rogers Mato viimeisteli joukkueelle kavennuksen ja samalla ottelulle 1–3-loppulukemat.
Nigeria voitti kaikki kolme otteluaan lohkovaiheessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Espanjalaislehti: Zinedine Zidane maajoukkueen peräsimeen
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?
- SJK-pomo teki Ylelle paljastuksen maalikuningas Kasper Paanasen tilanteesta
- Expressen: Matias Siltanen listaykkösenä – jättisiirto muhii
- Huuhkajiin nousseelle Adrian Svanbäckille loistava alku liigakauteen Ruotsissa
- Kuka vie Italian mestaruuden? Serie A:n kärkikamppailuun tuli muutos
- Messi ja Ronaldo mättivät taas maaleja – matkaa maailmanennätykseen onkin vielä?
- Häikäisevä maali! Suomen maajoukkuepelaaja yllätti Chelsean tähtivahdin
- Kuvat: Suomalaispelaaja ja David Beckham: lämmin kohtaaminen – ”Aina kunnia”
- Jesse Joronen loukkaantui – jätti pelin kesken
- Jari Litmanen: jättiyllätys!
- Ihmepoika antoi palttua Saudi-Arabialle – matkalla Lukas Hradeckyn seurakaveriksi?