Fabrizio Romanon niskaan sataa rapaa – ”Kurja luuseri”
24-vuotias hyökkääjä Mason Greenwood on ollut viime aikoina paljon esillä sosiaalisessa mediassa.
Noin neljä vuotta sitten kumppaninsa vakavasti pahoinpidellyt Greenwood pelaa nyt hyvää kautta Ranskassa ja Marseillessa. Syystä tai toisesta tämä on herättänyt monen kiinnostuksen viestipalvelu X:ssä.
The i Paperin mukaan vaikutusvaltaiset sometilit suorastaan odottavat Greenwoodilta jaettavaksi kelpaavia pelisuorituksia. Samoja kuvia ja videoita kierrätetään sitten tilistä toiseen (ulkoinen linkki).
Näkyvimpänä äänitorvena on toiminut Fabrizio Romano.
Joku voisi sanoa sen olevan hänen tehtävänsä jalkapallotoimittajana, mutta i muistuttaa, että Greenwoodista raportointi ei ole mikään luonnonlaki. Romanon käytös somessa muistuttaa enemmän influensseria kuin toimittajaa.
Zito Madu kirjoittaa X:ssä, että Romano vaikuttaakin kiinnostuneen lypsylehmästään vasta, kun tämän karmeat teot paljastuivat.
– Kurja luuseri, Madu tiivisti tuntonsa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Romanon tuottaman sisällön laatu on muutenkin heikentynyt viimeisen vuoden aikana.
Monet olivat taipuvaisia yhtymään esimerkiksi käyttäjä ”Nerdehin” näkemykseen, että Romanon valttikortti on ollut hänen siirtoskuupeissaan, kun taas yleisten uutisten keruu, mihin hän on kallistunut, ei itse asiassa tuo lisäarvoa hänen henkilöbrändilleen (linkki). Romano on käyttänyt myös erittäin paljon tekoälyllä luotuja kuvia julkaisuissaan, mikä on normaalisti vastoin journalistin etiikkaa.

- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Sumu sekoitti ottelun Englannissa – ”Emme nähneet, kummalla joukkueella pallo oli”
- LIVESEURANTA: Veikkausliigan mestari selviää tänään – lähtökohdat eivät voisi olla tasaisemmat
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu