FotbollDirekt: Matias Siltanen jäämässä kevääksi Djurgårdeniin
Matias Siltanen, 18, näyttää jäävän kevätkaudeksi Djurgårdenin riveihin, kertoo FotbollDirekt.
FotbollDirektin mukaan Djurgården on hylännyt hiljattain muutamia tarjouksia Siltasesta.
Siltanen on herättänyt huomattavaa kiinnostusta siirtomarkkinoilla ja Djurgården on saanut useamman tarjouksen avainpelaajastaan, mutta mikään niistä ei ole miellyttänyt ruotsalaisseuraa.
Djurgården ei aio luopua Siltasesta halvalla. Siltasesta tarjoukset tehneet seurat eivät ole sen sijaan olleet valmiita suostumaan Djurgårdenin hintapyyntöön. Djurgårdenin on arveltu asettaneen Siltaselle noin 8-10 miljoonan euron hintalapun.
Djurgården on tehnyt viime aikoina suuria pelaajakauppoja myytyään August Prisken Birminghamiin ja Keita Kosugin Eintracht Frankfurtiin. Djurgården on tienannut kaksikosta mediatietojen mukaan reilut 13 miljoonaa euroa. Bonukset voivat kasvattaa siirtokorvauksia useammalla miljoonalla eurolla.
Talven siirtoikkuna sulkeutuu Euroopan huippusarjoissa ensi viikon alussa.
Siltanen on parhaillaan Djurgårdenin kanssa harjoitusleirillä Espanjassa. Joukkue palaa leiriltä Tukholmaan helmikuun alussa.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana