Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
Real Madrid hävisi Barcelonalle Supercopan finaalin sunnuntaina, ja Los Blancosin seurajohto päätti antaa päävalmentaja Xabi Alonsolle potkut.
Näin ollen madridilaisten uusi päävalmentaja, aiemmin seuran kakkosjoukkuetta Castillaa luotsannut Álvaro Arbeloa oli nyt luotsina, kun Real Madrid otti yhteen Albaceten kanssa Espanjan cupissa keskiviikkona.
Panoksena oli paikka puolivälierävaiheeseen. Arbeloan aika Real Madridin pääkäskijänä ei olisi voinut juuri katastrofaalisemmin alkaa, sillä Albacete täräytti jättiseuran ulos Copa del Reystä uskomattomalla 3–2-voitolla.
Albacete pelaa Espanjan kakkostasolla Segundassa ja on siellä sijalla 17, mikä kertoo omaa kieltään sensaation suuruudesta.
Peli oli tauon jälkeen tasan 1–1, mutta sensaatio alkoi muhia toden teolla, kun Jefte Betancor vei Albaceten johtoon 82. minuutilla. Arbeloan Real Madrid näytti kuitenkin vievän pelin jatkoajalle, kun Goncalo García sai tasoituksen aikaan lisäajan ensimmäisellä minuutilla.
Sitten jättiläinen kaatui korkealta. Albacete iski pitkän pallon Real Madridin päätyyn, ja Betancor paineli perään. Hän yritti kertaalleen, mutta pallo palasi kimmokkeena takaisin. Toisen mahdollisuuden saatuaan 32-vuotias peluri kohosi Estadio Carlos Belmonten yleisön suureksi sankariksi: Betancor sijoitti taidokkaasti pallon takakulmaan ajassa 90+5.
Real Madrid putosi tällä maalilla Copa del Reystä. Samaan aikaan toisaalla Alavés kaatoi Rayo Vallecanon 2–0 ja Real Betis kukisti Elchen 2–1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
- Manchester United teki valintansa – hän on loppukauden päävalmentaja
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- VPS hankki korvaajan Alfie Cicalelle: ”Laadukas pelaaja, joka tuo joukkueeseen lisää taitoa”