TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
TPS on solminut jatkosopimuksen 18-vuotiaan keskuspuolustajansa Jesper Aitoksen kanssa. TPS-kasvatti ehti jo debytoida edustusjoukkueessa viime kaudella.
TPS:n oma kasvatti Jesper Aitos jatkaa uraansa turkulaisseurassa. 18-vuotias keskuspuolustaja pelasi viime kaudella ensimmäisen kautensa TPS:n edustusjoukkueessa, joskin loukkaantumiset rajoittivat hänen peliaikaansa.
TPS:n urheilutoimenjohtaja Kasper Hämäläisen mukaan Aitoksessa nähdään paljon tulevaisuuden potentiaalia.
– “Jeppe” on pallollisesti taitava ja rohkea nuori pelaaja, joka uskaltaa avata peliä. Nopeus on myös yksi hänen vahvuuksistaan. Hän on omia kasvattejamme ja selkeästi tulevaisuuden pelaajia, joiden kanssa haluamme jatkaa työntekoa, Hämäläinen kertoo seuran tiedotteessa.
Aitos itse kokee jatkosopimuksen merkittävänä askeleena urallaan.
– TPS-kasvattina edustusjoukkueeseen pääseminen on ollut minulle tosi iso asia – siitä olen unelmoinut pikkupojasta lähtien. Jatkosopimus kertoo luottamuksesta, ja koen itsekin, että kehittymisen varaa on paljon. Motivoituneena jatkan työntekoa, Aitos sanoo.
Jos upotus ei näy, voit avata sen täällä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bold: Tanskan kärkiseura kiinnostunut Otto Ruopista
- Entinen Huuhkaja-pelaaja Juha Pirinen palaa Suomeen
- Benfican akatemian kasvatti FC Lahteen
- TPS jatkaa omien kasvattien linjaa – 18-vuotias sopimukseen
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Veikkausliigasta tuttu Rui Modesto herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – Joel Pohjanpalon joukkuetoveriksi?
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Jättipaukku Espanjassa! Álvaro Arbeloan aika Real Madridin päävalmentajana alkoi karmealla pullahduksella
- Tuomas Ollilan Paris FC järjesti sensaation Ranskan Cupissa – pudotti PSG:n
- Maximilian Ibrahimović siirtyy toiseen huippuseuraan
- HS: Pyry Soiri oli halukas siirtymään HJK:hon – uusi osoite löytyikin muualta
- Sky: Real Madridin päävalmentajaksi on ehdolla mestariluotsi
- Isän jalanjäljissä – nuori Rajamäki sopimukseen TPS:ssä
- Yle: Toni Koskelan seura kiinnostunut Ilveksen tähtipelaajasta
- Gnistan hankki keskikenttälupauksen KäPasta
- Ilves hakee etua siirtomarkkinoilta – kansainvälinen rekrytointiosaaja organisaatioon
- SJK:ssa kaksi lähtijää – maajoukkuemaalivahdin sopimus purettiin
