Agon Sadiku, 22, pelasi viime kauden lainalla Kuopion Palloseurassa. 

Sadiku siirtyi Hollannin toisella sarjatasolla pelaavasta FC Emmenistä lainalle KuPSiin noin puolitoista kuukautta ennen kauden käynnistymistä. 

Hyökkääjä oli jäänyt Hollannissa pienelle peliajalle ja lähti suuremman vastuun perässä lainalle Kuopioon. 

Sadiku pelasi lopulta vastuuseen nähden varsin vahvan kauden KuPSissa, muttei onnistunut nousemaan joukkueen ykköshyökkääjäksi. 

Sadiku viimeisteli Veikkausliigassa runko- ja loppusarja mukaan luettuna 1268 peliminuuttiin kymmenen maalia. 

Viime kaudella KuPSia valmentanut Jarkko Wiss nimesi Sadikun lopulta 17 kertaa avauskokoonpanoonsa Veikkausliigassa. Europeleissä vastuu jäi selvästi pienemmäksi ja Sadiku pelasi Konferenssiliigan liigavaiheessa yhteensä vain 47 minuuttia.

SuomiFutis-sivusto haastatteli Emmeniin palannutta Sadikua. 

Sadiku kertoi haastattelussa muun muassa viime kaudestaan KuPSissa ja tulevaisuuden suunnitelmistaan. Sadiku on pian vapaa agentti.

Sadiku kertoi keskustelleensa Doni Arifin kanssa KuPS-siirrosta. Arifi siirtyi kolmisen viikkoa ennen Sadikua Kuopioon.

– Se tapahtui aika nopeasti, eikä mulla ollut hirveästi aikaa tehdä sitä valintaa. Puhuin aika paljon Donin ja Viki Savosen kanssa. Minulle kerrottiin, minkälainen suunnitelma heillä oli minua varten. Myös europelit houkuttelivat aika paljon.

Sadikun mukaan hän ei ehtinyt keskustelemaan valmennusjohdon kanssa roolistaan KuPSissa.

– En oikeastaan ehtinyt puhumaan siitä kenenkään kanssa, kun kaikki tapahtui niin nopeasti, Sadiku paljasti.

Kosovolaistaustainen Sadiku kokee lopulta sopeutuneensa Wissin pelitapaan.

– Siinä oli alkuun aika paljon hakemista, mutta loppua kohden se sopi aika hyvin.

Sadiku nousi suomalaisen jalkapalloväen tietoisuuteen kaudella 2022. Sadiku viimeisteli tuolloin FC Hongan paidassa komeat 14 maalia Veikkausliigassa.

– Hongassa meillä oli enemmän prässäämistä ja vastahyökkäyksiä. KuPSissa oli enemmän pallonhallintaa ja sitä, että löydetään oikeat hetket. Peli perustui enemmän keskityksiin.

Sadiku juhli KuPSin kanssa Veikkausliigan mestaruutta. Sadiku pitää kautta onnistuneena, mutta myöntää, että olisi halunnut enemmän peliaikaa Wissin alaisuudessa.

– Totta kai olisin halunnut vähän enemmän peliaikaa. Tiedän, että jos olisin saanut enemmän peliaikaa, olisin tehnyt myös enemmän maaleja. Maalimäärä peliminuutteihin verrattuna oli aika hyvä. 

– Voitimme mestaruuden, pääsimme Eurooppaan ja melkein voitimme Suomen Cupinkin, joten kausi oli positiivinen, Sadiku summasi.

Honka myi Sadikun noin 650 000 eurolla norjalaiseen Rosenborgiin keväällä 2023. 

Sadiku ehti pelata ulkomailla kahden vuoden ajan ennen kauden mittaiseksi jäänyttä paluuta Veikkausliigaan. Sadiku kokee Veikkausliigan ottaneen viime vuosina askeleita eteenpäin.

– Veikkausliiga on mennyt eteenpäin. Kun pelasin Hongassa, niin ei tullut studiopelejä, eikä fanejakaan ollut yhtä paljon katsomoissa. 

– Nyt ulkomailta on tullut Veikkausliigaan entistä laadukkaampia pelaajia. Kun mukaan lasketaan europelitkin, niin Veikkausliiga on ottanut oikeita askeleita eteenpäin.

– Tempo on mennyt vähän eteenpäin. En hirveästi muista Hongan ajoilta, minkälaisella temmolla vastustajat pelasivat, mutta meillä oli jokaisessa pelissä aika kova tempo. Sanoisin sen menneen eteenpäin, Sadiku totesi.

Sadiku pelasi Norjassa noin puolentoista vuoden ajan. 

Sadiku jäi pienelle vastuulle Rosenborgissa ja pelasi muutaman kuukauden lainalla Norjan kakkostasolla IK Startissa. 

Sadikun mielestä norjalainen jalkapallo ei sopinut hänen vahvuuksiin. Hyökkääjä kokee, että Norjassa peli perustuu selvästi Suomea enemmän fyysisyyteen.

– Norjan pääsarja on paljon, paljon fyysisempi. Myös teknisempi. Lisäksi fanikulttuuri on heittämällä parempaa. Jos katsotaan vain itse jalkapalloa, niin siellä ollaan paljon fyysisempiä.

– Jos ollaan rehellisiä, niin se ei sopinut mulle niin hyvin. Olen enemmän juokseva ja prässäävä pelaaja, joka odottaa vastahyökkäyksiä ja on boksissa vaarallinen. Norjassa pelattiin enemmän pitkää palloa. Siellä oli enemmän kaksinkamppailuja ja taistelua. Se ei hirveästi sopinut mun pelityyliin.

Agon Sadiku voitti viime kaudella KuPSin kanssa Veikkausliigan mestaruuden. Kuva: All Over Press

Sadiku herätti kiinnostusta useissa maissa

Sadikun KuPS-laina sisälsi osto-option, mutta sitä ei käytetty. 

Hyökkääjä palasi vuodenvaihteessa Emmenin vahvuuteen. Sadiku tähyili siirtoa muihin maisemiin tammikuussa, mutta lopulta hän jäi loppukaudeksi Hollantiin. Sadiku kertoi herättäneensä kiinnostusta muun muassa Puolassa, Kroatiassa ja Irlannissa.

– On ollut todella hektistä. On ollut paljon kiinnostusta ulkomailta. Oli vähän kinastelua Emmenin kanssa siitä, miksei seura päästä minua lähtemään. Emmen pyysi minusta aika paljon rahaa. Emmen ei päässyt yhteisymmärrykseen muiden seurojen kanssa. 

– Nyt olen täällä ja odotan kesää, koska mun soppari loppuu silloin. Sitten katsotaan, mitä tapahtuu.

Sadiku herätti kiinnostusta myös Veikkausliigassa, muttei halunnut palata Suomen kentille.

– Oli jotain keskusteluja, mutta tällä hetkellä uraani en halunnut enää jäädä Suomeen. Olen pelannut kaksi kautta Veikkausliigassa ja minusta tuntuu, että kummatkin kaudet olivat onnistuneita. Halusin jotain uutta mun uralle. Uuden haasteen.

Vielä ei ole täysin poissuljettua, että Sadiku allekirjoittaisi jatkosopimuksen Emmenin kanssa. On edessä sitten jatkosopimus tai siirto muihin maisemiin, haluaa Sadiku itseään kiinnostavan projektin, jossa hänelle annetaan vastuuta.

– Itse en haluaisi tehdä tällä hetkellä vielä mitään päätöstä. Jos Emmeniltä tulee hyvä suunnitelma, niin en näe syytä lähteä pois täältä, mutta jos niin ei tapahdu ja ulkomailta tulee joku hyvä plääni, niin menen sinne. 

– Se riippuu täysin siitä, minkälainen plääni mua varten on. Otan iisisti sen suhteen ja katson, mitä tulee tapahtumaan. 

– Mua ei hirveästi kiinnosta, mistä sarjasta tai maasta on kyse. Kunhan kyseessä on sellainen joukkue, joka sopii mun pelityyliin, antaa mulle tarpeeksi peliaikaa ja tuntuu mulle sopivalta askeleelta, Sadiku avasi.

Nähtäväksi jää, missä Agon Sadiku pelaa ensi kaudella. Kuva: All Over Press

Sadiku on päässyt viime viikkoina kolmesti kentälle Emmenin paidassa. 

Vastuu on ollut kaksijakoista, sillä viime viikolla Sadiku nimettiin joukkueen avauskokoonpanoon, mutta alkuviikosta hän ei pelannut minuuttiakaan, kun Emmen päätyi maalittomaan tasapeliin Ajaxin reservijoukkueen kanssa. 

Sadikun mukaan Emmen pelaa suoraviivaista jalkapalloa.

– Pyrimme prässäämään mahdollisimman paljon ja pelaamaan pitkää palloa. Yritämme keskittää paljon boksiin. 

Emmen pelaa vaikeaa kautta. Emmen on 15. sijalla Hollannin toisella sarjatasolla ja edellisestä voitosta on vierähtänyt yli kaksi ja puoli kuukautta. Sadiku oli tuolloin valmistautumassa KuPSin ja Crystal Palacen väliseen otteluun.

– Tällä hetkellä täällä on pieni kriisi, kun emme ole voittaneet peliäkään tämän vuoden puolella. Tulin todella vaikealla hetkellä tänne. 

– Se näkyy arjessa, treeneissä ja ilmapiirissä. Yritämme olla positiivisia, mutta kyllä se näkyy, kun ei ole tullut voittoa pitkään aikaan, Sadiku myönsi.

Sadiku muistuttaa, ettei Emmenissä mikään tule ilmaiseksi. Joukkueen sisäinen kilpailutilanne on kova, vaikka kentällä on ollutkin vaikeaa.

– Emmenissä on todella korkea vaatimustaso. Esimerkiksi mun kilpailijat ovat tulleet Dortmundista ja Bayern Münchenistä. He ovat olleet nuorempana supertähtiä, mutta ovat kärsineet loukkaantumisista ja yrittävät hakea uutta nousua Emmenistä. Vaatimustaso on todella korkea.

Kun Sadikulta tiedustelee Hollannin kakkostason ja Veikkausliigan eroja, nostaa hyökkääjä muun muassa pelaajien nopeuden esiin.

– Fyysisesti ei ole niin suurta eroa, mutta kyllä täällä on todella paljon teknisempiä pelaajia. Koko ajan ollaan 1v1-tilanteissa. Pallo liikkuu todella nopeasti. Isoin ero tulee siinä, että pelaajat ovat niin nopeita ja teknisiä.

Tuukka Ikkeläjärvi

LISÄÄ HAASTATTELUITA