Tunteet kuumenevat Ranskassa – seura arvostelee PSG:n vaatimuksia
Ranskalaisseura RC Lens on julkaissut tiedotteen, missä se tuomitsee Paris Saint-Germainin pyrkimyksen siirtää joukkueiden välisen ottelun ajankohtaa.
Lensin ja PSG:n on määrä kohdata toisensa 11. huhtikuuta Lensin kotistadionilla. Koska eroa joukkueiden välillä on sarjakärjessä vain yksi piste, peli voi hyvinkin ratkaista Ranskan liigamestaruuden kohtalon.
PSG:n kannalta ongelmana on, että ottelu Lensiä vastaan tulee Mestarien liigan puolivälierien väliin. Toisin sanoen pariisilaisten pitää pelata kuuden päivän sisään kolme peliä, joiden tulos todennäköisesti määrittää kauden onnistumisen.
PSG on anonut liigaottelun ajankohdan siirtämistä, mutta Lens ei ole tätä niellyt. Lens kertoi maanantain tiedotteessa, että se on ollut ajatusta vastaan alusta asti.
Lens muistuttaa, että keskustelussa tuppaa unohtumaan, mitä seurauksia ottelun siirtämisellä olisi Lensille itselleen. Joukkueelle tulisi yhtäkkiä parin viikon ottelutauko, jonka jälkeen sen olisi taas pelattava kolmen päivän välein.
Seuran mukaan ottelun lykkääminen antaisi selkeän signaalin ulkomaille, että Ligue 1 on vain sivujuoni, joka palvelee Euroopassa pelaavia seuroja, PSG:tä etunenässä.
Lens katsoo, että ottelun siirtäminen olisi suoraa jatkumoa viime vuosien kehitykselle. Ranskan liigacup lakkautettiin vuonna 2020. Maan pääsarjasta joukkuemäärää vähennettiin 20:sta 18:aan vajaat kolme vuotta sitten.
Lens päätti tiedotteensa ilmoitukseen, että seura katsoo olevansa reilun kilpailun ja tasavertaisen kunnioituksen asialla.
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Sumu sekoitti ottelun Englannissa – ”Emme nähneet, kummalla joukkueella pallo oli”
- LIVESEURANTA: Veikkausliigan mestari selviää tänään – lähtökohdat eivät voisi olla tasaisemmat
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Haastattelu: Camilo Triana haluaisi jäädä AC Ouluun
