Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
Eremenkojen perhe on yksi suomalaisen jalkapalloilun tunnetuimmista ja lahjakkaimmista.
Tulevalla kaudella Roman Eremenko ja Sergei Eremenko nähdään jälleen samassa joukkueessa, kun nuorempi veljeksistä solmi 2+1-vuotisen sopimuksen Gnistanin kanssa.
SuomiFutis-sivusto haastatteli Eremenkon veljeksiä torstaina Gnistanin mediatilaisuuden yhteydessä.
Roman Eremenko kuuluu suomalaisen jalkapallon suurimpiin nimiin. Peliurallaan yli 70 A-maaottelua pelannut konkari aloittaa jo kolmannen kautensa Oulunkylässä.
Torstaina 39-vuotissyntymäpäiviään juhlinut Eremenko ei kuitenkaan ole pohtinut uransa lopettamista.
– En ole ehtinyt miettimään, menen sen mukaan miltä kropassa tuntuu.
Gnistanin yksi uusista hankinnoista on Roman Eremenkon Sergei-pikkuveli.
– Kiva päästä taas pelaamaan Sergein kanssa yhdessä. Pelasimme samassa joukkueessa HIFK:ssa vuonna 2022, mutta se ei mennyt kovin hyvin. Yritetään parantaa tällä kaudella, Eremenko toteaa.
Roman kuvailee pikkuveljeään hyvänä hankintana.
– Sergei tekee kovin töitä. Hän on taitava, ja hänellä on potentiaalia kehittyä vielä paremmaksi.
Viimeisimpänä neljä kautta kasvattajaseurassaan Jarossa pelannut Sergei Eremenko on niin ikään iloinen päästessään jälleen velipojan kanssa samaan joukkueeseen.
– No on se kiva, tosi kiva. Olen todella iloinen siitä, että Roman jatkaa Gnistanissa. Päästään nyt vielä ainakin tämä kausi pelaamaan yhdessä. Todella innolla odotan.
Pietarsaaren Jaron kapteenina viime kaudella operoineen nuoremman Eremenkon mukaan isoveli ei ollut kuitenkaan suurin syy siirrolle.
– Roman antoi mulle tosi hyvän kuvan seurasta ja kaikesta tästä ympäristöstä. Mutta ei se ollut yksi niistä pääasioista.
27-vuotias keskikenttäpelaaja kertoo henkilökohtaiseksi tavoitteekseen ennen kaikkea kunnossa pysymisen ja sitä kautta joukkueensa auttamisen.
– Haluan pysyä ehjänä ja olla aina käytettävissä. Pyrin auttamaan jengiä sillä, mitä pystyn tuomaan. Haluan tehoja, mutta myös siinä peruspelissä olla paljon mukana.
Gnistan on uudistanut kokoonpanoaan merkittävästi tälle kaudelle. Joukkueeseen on tullut useita uusia pelaajia, samalla kun osa viime kauden nimistä on siirtynyt muualle.
Molemmat veljeksistä näkevät Oulunkylän ylpeydessä potentiaalia menestyä tulevan kauden lähestyessä.
– Paljon jäänyt pelaajia viime kaudesta, mutta myös tullut paljon sisään, jotka on mun mielestä tuonut omia juttuja. Kunhan saadaan pelattua vähän pelejä yhdessä ja hommat liikkeelle, niin tulee hyvä kausi, Sergei Eremenko toteaa.
– Pre-season on ollut pitkä ja kylmä kuten aina Suomessa, mutta ollaan painettu hyvin hommia ja en malta odottaa, että päästään hommiin, nuorempi veljeksistä lisää.
Myös isoveli Roman on odottavainen harjoituskauden lähestyessä loppuaan.
– Pukukopissa on ollut hyvä ilmapiiri, tavoitteena on parantaa viime vuodesta.
Väinö Helenius
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Suomi oli ylivoimainen MM-karsinnoissa – silti tuli vain maalin peli
- Ilves jäi taas ilman voittoa Veikkausliigassa
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Gilla FC rymistelee siirtomarkkinoilla: hankki jälleen entisen Veikkausliiga-pelaajan
- Massiivisia eroja Veikkausliigassa – suomalaisosuudessa yli 50 prosentin kuilu
- Näkökulma: HIFK:n ja HJK:n ottelut paljastivat yhden asian suomalaisesta jalkapallokulttuurista
- Haastattelu: Teemu Pukilta ja Roman Eremenkolta hieno ele paikalliskamppailun jälkeen
- Uskomaton loppuratkaisu – suomalaistähden joukkue nousi lisäajalla tasoihin
- Bayern München varmisti Bundesliigan mestaruuden näytöstyyliin
- Lionel Messi hurjana – upea voittomaali kruunasi viiden maalin trillerin
- Maalikuninkuus lähellä! Joel Pohjanpalo mätti osumia Jürgen Klinsmannin pojan taakse
- Haastattelu: Näin Sergei Eremenko kommentoi IF Gnistanin heikkoa alkukautta
- Rangaistuspotku herätti tunteita – tuttu maalitykki pelasti KuPSin pisteille