Santeri Haarala, 26, on palannut Djurgårdenin harjoituksiin.

Djurgården tiedotti tammikuun alussa Haaralan kärsivän sydänlihastulehduksesta. Djurgården kertoi jo tuolloin, ettei Haaralaa nähtäisi seuraavina kuukausina joukkueen harjoituksissa.

Djurgårdenin päävalmentaja Jani Honkavaara kertoi Fotbollskanalenille Haaralan palanneen viime viikolla seuran harjoituskeskukseen.

Haarala ei osallistunut torstaina Djurgårdenin joukkueharjoituksiin, mutta hänet nähtiin harjoittelemassa harjoituskeskuksessa yhdessä Adam Ståhlin kanssa. Ståhl on ollut viime aikoina sivussa edustusjoukkueen toiminnasta virussairauden vuoksi.

Haarala jäi viime kaudella pienelle vastuulle Honkavaaran alaisuudessa.

Haarala lähti kesken viime kauden lainalle Degerforsiin ja pelasi koko syksyn isoja minuutteja Allsvenskanissa. Haarala palasi sittemmin lainaltaan Djurgårdeniin. Toistaiseksi ei ole tiedossa, kuuluuko Haarala Honkavaaran suunnitelmiin.

Haaralan sopimus Djurgårdenin kanssa päättyy ensi kauden jälkeen.

Djurgårdenin Allsvenskan-kausi pyörähti käyntiin viime viikonloppuna. Djurgården voitti avauskierroksella vieraskentällä GAIS:n 1-0. Patric Åslund viimeisteli pelin ainoan maalin.

Honkavaaran Djurgården isännöi sunnuntaina Toni Koskelan, Anthony Olusanyan, Rony Janssonin ja Marius Söderbäckin Kalmaria Tukholmassa.

Fotbollskanalen

@fotbollskanal
Haarala tillbaka hos Djurgården - och Andersson med gästspel.

fotbollskanalen.se/artiklar/allsv…

LUE MYÖS