Veikkausliigan sarjanousijoiden, TPS:n ja FC Lahden, kohtaaminen Turussa meni perjantaina kotijoukkueen nimiin 2–1.

Kreikkalaiskärki Theodoros Tsirigotis puski TPS:n johtoon aivan avausjakson lopulla. Maalin syötti yllättäen avaukseen noussut Eetu Turkki, 19. FC Lahden tuore vahvistus Erik Andersson kuvaili Ruudun haastattelussa TPS:n johto-osumaa roskamaaliksi, koska lahtelaisnippu oli ollut pelissä niskan päällä.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki twiittiin.

TPS:n toinen maali tuli, kun jälkimmäistä puoliaikaa oli pelattu viisi minuuttia. Marius Konkkola lähetti Tsirigotisin pystyyn. Ottelun hahmoksi osoittautunut Tsirigotis pysyi sen verran pallossa, että hän pystyi pelaamaan sen takaisin rangaistusalueelle juosseelle Konkkolalle. Tämä sai viimeistellä lukemat 2–0:een ilman sen suurempaa estelyä.

FC Lahti pääsi vielä peliin mukaan, kun muuten oivasti pelannut TPS-maalivahti Elmo Henriksson rähmi helpohkon keskityksen läpi sormiensa. Karkean virheen hyödynsi Momodou Sarr, jolle maali oli toinen tällä kaudella.

Ottelun viimeisiä tilastomerkintöjä oli Neemias Barbosan ottama keltainen kortti, kun peli oli käynnissä ihan toisaalla. Se oli kuvaavaa, sillä brassihyökkääjästä ei juuri apua ollut FC Lahden takaa-ajolle. Barbosa on pelannut nyt viisi ottelua Suomessa ilman maalia.

TPS on ainakin perjantain kierroksen jälkeen Veikkausliigan sarjakärjessä. Se on kerännyt kahdesta ottelusta neljä pistettä. Avauspelinsä voittaneet AC Oulu, HJK ja KuPS saavat vastausvuoronsa huomenna lauantaina.

Muokattu 10.4. klo 22.11: Päivitetty vastaamaan VPS–Jaro-ottelun lopputulosta.

LUE MYÖS: