Toni Koskelan Kalmar taipui Tukholmassa: ”Ottelun alku oli meille kammottava”
Toni Koskelan Kalmar on aloittanut Allsvenskan-kauden kahdella tappiolla.
Kalmar hävisi avauskierroksella kotikentällään Västeråsille 0-1, ja taipui sunnuntaina Jani Honkavaaran Djurgårdenille 2-3. Djurgården iski pelin voittomaalin muutama minuutti ennen täyttä aikaa.
Djurgården näytti menevän menojaan jo heti alussa, sillä Honkavaaran miehistö johti peliä kahdella maalilla jo seitsemän minuutin jälkeen. Kalmar onnistui kuitenkin nousemaan tasoihin ennen taukoa.
Koskela ei ollut tyytyväinen Kalmarin puolustuspelaamiseen ensimmäisellä jaksolla.
– Ottelun alku oli meille kammottava. Ensimmäisen puolen tunnin aikana meillä oli isoja ongelmia puolustuksessamme, mutta siitä huolimatta onnistuimme pääsemään peliin mukaan.
– Toisella jaksolla puolustimme paremmin ja ensimmäiset 20 minuuttia sujuivat hyvin. Meillä oli useita mahdollisuuksia vastahyökkäyksiin ja pallon pitämiseen ylhäällä. Mitä pidemmälle toinen jakso eteni, sitä enemmän menetimme hyökkäyspelaamistamme, Koskela totesi Kalmarin verkkosivuilla.
Koskela muistuttaa, että monella muullakin on kauden mittaan varmasti ongelmia kohdatessaan Djurgårdenin Allsvenskanissa.
– Riiston jälkeen teemme virheitä ja menetämme pallon liian helposti. Emme onnistu luomaan tilanteita hyökkäyspäässä ja joudumme pakosti puolustamaan kenttäpuoliskollamme pitkiä aikoja.
– Lisäksi vieraskentällä pelaaminen on vaikeaa, ja monella joukkueella on vaikeuksia Djurgårdenia vastaan, Koskela summasi.
Koskela nimesi Rony Janssonin avauskokoonpanoonsa sunnuntaina. Marius Söderbäck ja Anthony Olusanya pääsivät kentälle toisella jaksolla.
Koskelan Kalmar haastaa Miika Takkulan AIK:n Tukholmassa sunnuntaina.
LUE MYÖS
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin