VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
Barcelonan ja Atléticon välisestä kamppailusta ei puuttunut keskiviikkona draamaa madridilaisten viedessä puolivälieräparin ensimmäisen ottelun nimiinsä.
Ottelun suurimmaksi kysymysmerkiksi nousi tuomaritoiminta, ja nimenomaan tilanne, jossa Atléticon toppari Marc Pubill otti pelinavaamisvaiheessa pallon käteensä omassa boksissa toisen puoliajan alkupuolella.
VAR ei puuttunut tilanteeseen.
Videotuomaristo katsoi, ettei kyse ollut riittävän selvästä virheestä väliintulolle, joten ottelun erotuomarin István Kovácsin alkuperäinen tuomio uusia maalipotku jäi voimaan.
Barcelonan päävalmentaja Hansi Flick ei voinut uskoa tapahtumia ottelun jälkeen.
– Mitä varten meillä edes on VAR käytössä?
Flick kiitteli pelin jälkeen sarkastisesti myös saksalaista Felix Zwayeria, joka tuomioi ottelua videotuomarina.
– Kiitos Saksa, Flick sanoi.
Ottelun jälkeen myös entinen erotuomari Iturralde González kertoi mielipiteensä tilanteesta. Hänen mukaansa kyseessä oli selkeä rangaistuspotku.
– Tämä on skandaali. Yksi suurimmista virheistä, joita olemme aikoihin nähneet, González sanoi.
Barcelona harkitsee jättävänsä tilanteesta virallisen valituksen Uefalle. Uefa ei kuitenkaan uudelleentuomitse otteluita, joten valitus ei vaikuta tuloksellisesti ottelupariin.
Lähteiden mukaan valituksen agendana olisi saada selkeyttä ja vastuuta otteluiden tuomariratkaisuihin tulevaisuudessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”