Iran vaatii takeita MM-kisoihin osallistumiselle – asetti liudan vaatimuksia
Iran on ilmoittanut osallistuvansa kesän jalkapallon MM-kisoihin, mutta maa vaatii samalla useita takeita Fifalta ja kisaisänniltä. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.
Iranin jalkapalloliitto korosti, että maa aikoo pelata turnauksessa “vetäytymättä uskomuksistaan, kulttuuristaan ja vakaumuksestaan”. Samalla liitto teki selväksi, että heidän huolensa täytyy ottaa vakavasti.
Yksi suurimmista vaatimuksista liittyy viisumeihin.
Iran haluaa takeet siitä, että kaikki pelaajat, valmentajat ja toimihenkilöt pääsevät maihin. Myös ne henkilöt, joilla on yhteyksiä IRGC:hen eli Iranin vallankumouskaartiin.
Tämä on erityisen herkkä kysymys, koska IRGC on luokiteltu terroristijärjestöksi sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa. Iran vaatii lisäksi kunnioitusta maan lipulle ja kansallislaululle sekä lisäturvallisuutta lentokentille, hotelleihin ja stadioneille.
Fifa voi vaikuttaa turnauksen käytännön järjestelyihin ja delegaatioiden kohteluun kisojen aikana, mutta viisumit ja rajavalvonta ovat lopulta Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon päätettävissä.
Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on jo ilmoittanut, että iranilaispelaajat ovat tervetulleita turnaukseen. Hän kuitenkin varoitti, että IRGC-yhteyksistä epäiltyihin henkilöihin voidaan edelleen kohdistaa rajoituksia.
Tilannetta kiristää myös Lähi-idän poliittinen ilmapiiri. Yhdysvallat ja Israel iskivät Iraniin helmikuussa, minkä jälkeen Iran vastasi hyökkäyksillä Israeliin ja Yhdysvaltojen liittolaisiin Persianlahdella.
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi
- Miten Veikkausliigan mestaruus ratkeaa? – Katso mahdolliset vaihtoehdot
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä