Harry Kane: Uskomaton moka!
Englanti hallitsi pelitapahtumia, mutta ei onnistunut voittamaan Ghanaa.
Ottelu jäi maalittomaan tasapeliin, ja molemmat joukkueet nousivat neljään pisteeseen ja tarrasivat lähes varmoihin jatkopaikkoihin.
Englannille voitto oli otettavissa. Harry Kane sai ottelun loppupuolella yhden kisojen parhaista maalipaikoista Nico O’Reillyn ylärimapuskusta tulleesta irtopallosta. Kane kuitenkin tulitti lähietäisyydeltä pallon maalin yli. Kane ja päävalmentaja Thomas Tuchelkaan eivät voineet uskoa, että maalitykki epäonnistui.
Englanti oli lähellä maalintekoa lisäajallakin, mutta Ghanan puolustus pelasti pelivälineen maaliviivalta loitommalle.
Ghana pelasi lähes koko ottelun matalassa blokissa ja keskittyi puolustamaan Englannin pallotellessa. Silti Ghanallakin oli oma paikkansa. Prince Adu pääsi yrittämään vastahyökkäyksestä maalintekoa, mutta joukkuekaveri Antoine Semenyo ehti juosta pallon tielle ja vahingossa blokkasi mahdollisen maalin.
Ghanan tolppien välissä Benjamin Asare pelasi loistokkaan ottelun. Hän otti tärkeitä koppeja ja pysäytti muun muassa Bukayo Sakan lähettämän vaarallisen kudin.
Englanti kohtaa lohkon päätöskierroksella Panaman ja Ghana pelaa vielä Kroatiaa vastaan. Panama ja Kroatia kohtaavat toisensa kello 2.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko