MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
Irakin maajoukkue saapui Yhdysvaltoihin, mutta matkustuksessa ilmeni yllättäviä haasteita.
Brittilehti Guardian kirjoittaa, että Irakin hyökkääjä Aymen Hussein joutui Chicagossa O’Haren lentokentällä noin seitsemän tunnin ajaksi kuulusteluihin.
Lopulta Hussein pääsi maahan, mutta joukkueen kuvaaja Talal Salah koki toisenlaisen kohtalon. Häntä pidettiin kuulusteltavana kymmenen tuntia, eikä Salah lopulta saanut oikeutta maahantuloon.
Guardianin mukaan molempien henkilöiden puhelimet tutkittiin, kun Irakin joukkue laskeutui Chicagoon.
Iranilla huolia
Myös Iranin maajoukkueella on ollut haasteita. Iran on joutunut vaihtamaan leiriä Meksikoon, vaikka joukkue pelaa kaikki pelinsä Yhdysvalloissa.
Iranilaiset ovat päättäneet osallistua MM-turnaukseen siitä huolimatta, että maa sotii Yhdysvaltojen kanssa.
Iranin joukkueesta pelaajisto ja valmennus on tiettävästi päässyt kokonaisuudessaan kisapaikoille, mutta taustajoukoista peräti 14 henkilön pääsy on ainakin toistaiseksi evätty.
ESPN uutisoi, että Iranin jalkapalloliitto kokee saavansa eriarvoista kohtelua, ja että iranilaisten osallistumista kisoihin vaikeutetaan tarkoituksella. USA on perustellut Iranin joukkueen tarkkaa syynäystä turvallisuussyillä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Marcus Forss harjoittelee Mestaruussarja-seuran kanssa: ”Katsomme, miten asiat kehittyvät”
- Kaikki suomalaisseurat etenivät eurokarsintojen toiselle kierrokselle!
- Virallista: Niklas Pyyhtiä lainalle Serie B:hen – teki jatkosopimuksen Bolognan kanssa
- FC Inter ylsi urotekoon eurokentillä – seuraavaksi vastaan asettuu turkkilaisseura
- Maajoukkuepelaaja poistuu toistamiseen SJK:sta
- Argentiina saamassa sakkoa – poliittinen kannanotto lähti käsistä
- Lehti: Matias Siltanen lähellä siirtoa Italian pääsarjaan
- Jalkapallomaailman ex-supertähdet lyttäsivät Thomas Tuchelin ja Englannin – “Pelkurimaista”
- Jude Bellingham paljasti – yksi ikimuistoinen asia jäi mieleen MM-pettymyksen keskellä
- Jättipäätös julki – Thomas Tuchelin kohtalo ratkesi
- Toimittaja: Robert Taylor löysi uuden seuran
- LIVESEURANTA: Argentiinalta uskomaton temppu! Trillerissä nousu MM-finaaliin
- Lionel Messi Espanjasta ennen MM-finaalia: ”Moni heistä pelaa seurassa, jota rakastan”
- Jättipäätös julki – Thomas Tuchelin kohtalo ratkesi
- SuomiFutiksen tiedot: Ilveksestä tuttu puolustaja siirtyy KuPSiin
- FIFA aikoo rikkoa sääntöjä – MM-finaalissa nähdään historiallinen poikkeus
- Argentiina selvitti tiensä MM-finaaliin – Lionel Messi omisti voiton edesmenneelle legendalle
- Kylian Mbappé paljasti – tähän Ranskan MM-finaalihaaveet kaatuivat
- Haastattelu: Leonel Montano kertoi mielipiteensä HJK:n vaikeuksista
- Ranskan maajoukkueluotsin aikakausi päättyy – legenda astumassa puikkoihin