MM-tähti kutsuttiin maajoukkueeseen LinkedInin kautta – ”Jätin sen huomioimatta”
Kap Verde järjesti viime maanantaina MM-kisojen kovimman yllätyksen pelaamalla tasapelin hallitsevaa Euroopan mestaria Espanjaa vastaan.
Maa yllätti tempullaan koko jalkapallomaailman, mutta sensaatiomaisen tuloksen taakse kätkeytyy myös muita mielenkiintoisia tarinoita.
Yksi niistä liittyy Espanjaa vastaan täydet 90 minuuttia uurastaneeseen keskuspuolustajaan Pico Lopesiin.
Lopesin matka maajoukkueessa alkoi nimittäin häkellyttävästi LinkedInin kautta, joka on suosittu palvelu esimerkiksi työpaikan etsimiseen.
Lopes muisteli tuoreeltaan hetkeä, josta kaikki sai alkunsa.
– Minuun otettiin yhteyttä LinkedInin kautta. Se oli profiili jonka tein kun olin yliopistossa monta vuotta sitten. Valmentaja lähetti minulle LinkedInin kautta ensin viestin portugalin kielellä, mutta en ymmärtänyt sitä, joten jätin sen huomioimatta. Yhdeksän kuukautta myöhemmin hän otti minuun yhteyttä englannin kielellä, ja sillä kertaa ymmärsin mitä viesti tarkoitti.
Mahdollisuus oli Lopesin onneksi kuitenkin edelleen auki.
– Pyysin valmentajalta anteeksi ja sanoin, että jos vielä joskus tulee mahdollisuus pelata maajoukkueessa, niin haluaisin tarttua siihen. Muutamaa viikkoa myöhemmin pelasin ensimmäisen otteluni Kap Verdelle Togoa vastaan.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen. Jos postaus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kap Verde jatkaa MM-urakkaansa 22. kesäkuuta ottelulla Uruguayta vastaan.
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Joakim Latonen tähtää ulkomaille: ”Viime aikoina halu on kasvanut”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Erik ten Hag latasi rajua tekstiä Cristiano Ronaldosta: ”Ei ole toimittanut enää kahdeksaan vuoteen”
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Ranskan vanhimmassa jalkapalloseurassa täysi kaaos – nyt lähti ex-Valioliiga-tähti
- Espanjassa karmea taklaus – pelaaja elottomana 20 minuuttia
- Adam Marhiev hurjassa iskussa – jälleen kova tunnustus
- HJK on nyt lähellä mestaruutta, KuPSin haaveet murskaksi – tässä ovat viimeisen kierroksen panokset!
- Ruotsalaismedia: Otso Liimatasta surkea tieto
- Katso: Juho Talvitie iski hienon maalin Belgian pääsarjassa