Pysäyttikö noitatohtorin kirous Harry Kanen? Ghanan shamaani: ”Aion nyt vapauttaa hänet”
Englanti pelasi tiistaina MM-kisojen toisen ottelunsa Ghanaa vastaan. Ottelu päättyi Ghanan puolustustaistelun jälkeen lopulta lukemiin 0–0.
Ghanalainen noitatohtori Nana Kwaku Bonsam kertoi ennen kamppailua aikovansa käyttää henkimaailman voimia lisätäkseen maansa mahdollisuuksia ottelussa.
Bonsamin nimi tarkoittaa “keskiviikon paholaista”, ja hänet tunnetaan taikuuden käyttämisestä Ghanan eduksi. Bonsam on esimerkiksi kehuskellut aiheuttaneensa Cristiano Ronaldolle polvivamman vuoden 2014 MM-kisoissa ennen ottelua Ghanaa vastaan.
Noitatohtori oli vannonut langettavansa henkimaailman kirouksen Englannin kapteeniin Harry Kaneen ennen maiden välistä ottelua.
– Työskentelen Kanea vastaan. Olen aiemmin osoittanut mihin pystyn, joten tiedän mitä minun täytyy tehdä pysäyttääkseni hänet. En toivo hänelle vakavaa loukkaantumista. Se riittää, että hän ei pysty parhaimpaansa maatani vastaan. Teen työni niin, että se auttaa Ghanaa”, Bonsam sanoi.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen. Jos postaus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Tiistain ottelu
Englanti hallitsi ottelussa palloa ja loi useita maalipaikkoja, mutta Kane ei onnistunut viimeistelemään paikoista sisään. Kärkimiehellä oli loppuhetkillä erinomainen mahdollisuus ratkaista peli, mutta laukaus karkasi lähietäisyydeltä yli maalin.
Kane sai kamppailussa vain 19 pallokosketusta, mikä on pienin määrä pallokosketuksia englantilaisen täydet minuutit pelaamassa arvoturnaus-ottelussa koskaan.
Jälkilöylyt
Ottelun jälkeen noitatohtori Bonsam kertoi irrottaneensa kirouksen Kanesta, ja toivotti englantilaisen takaisin normaaliin maalivireeseen.
– Minä olen maailman voimallisin spiritualisti. Nyt aion vapauttaa kirouksen, jotta Kane voi tehdä seuraavassa ottelussaan maalin. Harry, tulen käymään luonasi, älä loukkaannu. Olemme ystäviä, Bonsam kommentoi.
Artikkeli jatkuu postauksen jälkeen. Jos postaus ei näy, voit katsoa sen tästä.
Englanti pelaa seuraavan ottelunsa 28. kesäkuuta Panamaa vastaan, ja mikäli shamaania on uskominen, voidaan kaksi maalia turnauksessa viimeistelleeltä Kanelta odottaa jälleen osumia.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jim: FC Interin kirstuun kilahtaa saudirahaa
- Venäjän maajoukkueen kapteeni halajaa takaisin kotimaahansa
- Uutta tietoa: Tähän kaatui Karim Benzeman romanttinen kotiinpaluu
- Yllätysnimet johtavat kilpailua Euroopan Kultaisesta kengästä – voiko voittokulku jatkua?
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- FC Inter juhlii Suomen Cupin mestaruutta – HJK kaatui finaalissa 1–0
- Kaikkien rakastama lajilegenda on roihahtanut uuteen liekkiin
- Toimittaja: Jättikauppa – Veikkausliigan maalipörssin kärkinimi jättää Gnistanin
- Bundesliigassa tapahtuu – sarjanousija on yllättänyt kaikki
- Adam Marhiev on tykittänyt komeat tehot Saksassa – pamautti taas maalin
- Odotus ohi? Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo saatetaan nähdä yhdessä jo tänä vuonna
- Lautaro Martínez ratkaisi huippujännärin lisäajalla – villi juhla katsomossa
- Uskomaton putki katkesi Bundesliigassa
- Mikä maali! Robert Taylor teki ensimmäisen osumansa LA Galaxyssa
- Luka Modrić ei malta lopettaa – 41-vuotias legenda jatkaa maajoukkueessa
- Uutuusvideo Lionel Messistä 16 vuoden takaa on välitön klassikko

